Kolumnit Uutiset

3h+kk+kaveri

Myötätuntoinen huokaus purkautuu syvältä sisältäni, kun selailen nuorille suunnattua asuntopalstaa. Lähes identtiset ilmoitukset seuraavat toisiaan. ”Luotettava ja savuton nuorimies etsii yksiötä Hämeenlinnan keskustasta. Vuokra max. 430e.”

Kämpänkaipaajat, jotka tähän aikaan vuodesta ovat yleensä uusia opiskelijoita, laskevat kesäsäästöjään, tulevien kuukausien tukiaan, sivutulojaan ja ehkä opintolainaansa pohtien, missä menee se vuokran hintaraja, joka muuttaa viinin vedeksi ja linja-auton polkupyöräksi.

450 euron vuokran jälkeen lainattomalla ja työttömällä opiskelijalla jää kuukauden elämiseen alle 50 euroa. Yhtälöä voisi kuvailla vähintäänkin lohduttomaksi. Opiskelija-asuntosäätiöstäkään ei ole enää tässä vaiheessa apua. Toiminnanjohtaja Matti Niemelä kertoi jo heinäkuussa (HäSa 19.7.) asuntojen täyttyneen, ja nyt toivoa kämpän saamisesta on vain, mikäli joku peruuttaa jo vastaanottamansa asunnon.

On elokuu, tuo yksityisten vuokranantajien kullanhuuhtomiskuukausi. Yhtä 20 neliömetrin yksiönreppanaa kohden riittää hakijoita hysteeriseksi jonoksi asti, ja kellarikerroksen ikkunattomat kopperot sekä uunittomat ja pelkällä bideesuihkulla varustetut ”urbaanit ja tehokkaat miniyksiöt” revitään käsistä, ennen kuin hitaampi on ehtinyt puhelimeen tarttua.

Hämeenlinnalaisopiskelijoiden asuntojahtiin on tarjolla kuitenkin pieni helpotus: muutamia isohkoja vuokra-asuntoja on vapautunut keskustassa, ehkä Tampereelle siirtyneiden opettajaopiskelijoiden jäljiltä. (HäSa 21.7.).

Käykää kiinni hyvät ihmiset, neliöiden runsaus ei saa olla este. Kahden tai kolmen kimppakämppä ei uuteen kaupunkiin tai ensimmäistä kertaa itsekseen muuttavalle ole lainkaan huono ratkaisu. Ei katsova kadu, ja jos lykästää, saattaa hyväksi ystäväksi sukeutunut kämppis olla juuri se tekijä, joka lopulta tekee opiskelijaluukun jättämisestä vaikeaa.

Oma ensimmäinen kämppikseni ei ollut napakymppi. Hiljainen tyttö ei juuri nenäänsä näyttänyt ja teeskenteli joskus jopa lähtevänsä viikoksi kotikonnuilleen Lappiin, jotta saisi syyn kyhjöttää hiljaa huoneessaan. Paremman toivossa selailin yksityisten vuokranantajien asuntoilmoituksia ja jonotin kiihkeästi Tampereen opiskelija-asuntosäätiön listoilla. Taisin päästä puolessa vuodessa 30 sijaa eteenpäin, jonotuspaikalle 420.

Tilanteen muuttuessa soluasunnossamme karmivaksi päätin antaa kimppa-asumiselle vielä yhden mahdollisuuden, ja niinpä löimme hynttyyt yhteen uuden opiskelukaverini kanssa. Vaikka löytämässämme kolmiossa ei ollutkaan valtavaa keittiötä tai laminaattilattiaa, oli siinä lasitettu parveke ja keskusta kulman takana. Asuminen rokotti kummankin kukkaroa alle 350 euroa kuussa.

Hintaan sisältyi myös aidosti välittävä asuinkumppani, joka soitti perään, mikäli en kymppiuutisiin mennessä ollut palannut kotiin, ja keitti pannun kummallisen makuista espressoa, kun mieli oli maassa.