Uutiset

95E10-bensan suosio kasvaa tasaisesti

Suomalaiset ovat pikkuhiljaa ryhtyneet käyttämään kymmenen prosenttia viinaa sisältävää 95E10-bensiiniä. Aluksi sitä vieroksuttiin, kun autoilijat pelkäsivät autojensa rikkoutuvan viinan takia.

Neste oilin liikennepalvelujohtaja Arvo Ruotsalainen kertoo, että vapun tienoo oli käännekohta. Sen jälkeen E-kympin menekki on kasvanut hitaasti, mutta tasaisesti. Hän pitää kehitystä eri asiantuntijatahojen julkaisemien testitulosten ansiona. Nyt 55 prosenttia myydystä bensiinistä on E-kymppiä ja 45 prosenttia 98E5-bensiiniä.

E-viitosessa on viisi prosenttia viinaa. Se sopii kaikkiin autoihin ja bensiinikäyttöisiin pienkoneisiin. E-kymppi ei sovi pienmoottoreihin eikä vanhoihin autoihin.

-Jos kaikki ne, joiden autoihin E-kymppi sopii, käyttäisivät sitä, E-kympin osuus myydystä bensiinistä olisi 70 prosenttia, Ruotsalainen kertoo.

Hän pitää todennäköisenä, että ensi vuoden aikana päästään siihen, että 60 prosenttia autoilijoista ostaa E-kymppiä. 65-prosentin saavuttamista hän pitää mahdollisena pitkän ajan kuluessa.

Viinabensa käy kaupaksi Etelä-Suomessa

E-kymppi on suosituinta pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa. Vähiten sitä myydään Itä- ja Pohjois-Suomessa, jossa autokanta on vanhinta.

E-kymppi ei sovellu autoihin, joiden polttoainejärjestelmissä on käytetty sellaisia muovilaatuja, joita viina syövyttää. Myös jotkin polttoaineruiskut ovat sellaisia, ettei viinabensa toimi niissä niin kuin pitäisi. Pienkoneiden muovien ja muiden ominaisuuksien selvittäminen on niin hankalaa, että maahantuojat ja huoltoliikkeet suosittelevat kategorisesti joko erityisen pienkonebensiinin tai 98E5:n käyttämistä.

Pienkonebensiini on monin tavoin erilaista kuin tavallinen bensiini. Se esimerkiksi säilyy hyvin eikä aiheuta pakokaasuja hengitettäessä läheskään sellaisia haittoja kuin tavallinen bensiini. Se kuitenkin maksaa noin viisi euroa litra.

Arvo Ruotsalainen sanoo, ettei hän ole kuullut ainoastakaan auton rikkoutumisesta E-kympin takia. Hänen mukaansa myöskään maahantuojat tai Autoliitto eivät ole raportoineet rikkoutumisista. (HäSa)

Päivän lehti

25.2.2020