Uutiset

AAH naisten viestimestariksi

Ahveniston Ampumahiihtäjille riitti juhlittavaa Oulussa viikonloppuna pidettävien ampumahiihdon SM-kisojen avauspäivänä. Lajin nuorten kestomenestyjä pääsi tuulettamaan naisten yleisen sarjan viestimestaruutta ja miesten yleisen sarjan hopeaa. Lisäksi AAH:n toinen miesten joukkue oli neljäs.

Hämeenlinnalaiset johtivat naisten viestiä avausosuudelta loppuun asti. Jessika Rolig toi joukkkueen ensimmäiseen vaihtoon 48 sekunnin erolla Seinäjoen Hiihtoseuraan.

– Outi Gröndahl hiihti avauskierroksella vähän kovempaa ja jäin hieman, mutta ammuin makuupaikalta nopeat nollat. Pystyammunnan aikana tuuli aika paljon ja jouduin odottamaan ennen kuin pystyin aloittamaan. Päätin kuitenkin aloittaa, vaikka tuuli ei laantunut ja laukaukset menivät miten sattuivat. Sain kuitenkin hiihdellä ihan rauhassa viimeisen kierroksen, Rolig kertasi.

Avausosuuden hiihtäjän mukaan AAH lähti tavoittelemaan Oulusta vähintään mitalia.

– Haimme todellakin mitalia. Emme tienneet etukäteen, ettei Kaisa Mäkäräinen hiihdä. Vähintään hopealle ajattelimme jo etukäteen pääsevämme, Rolig sanoi.

Vaikea kuvitella, että Suomen ykkösampumahiihtäjäkään olisi tällä kertaa voinut estää hämeenlinnalaisten mestaruutta. Hänen seuransa Kontiolahden Urheilijat jäi nimittäin AAH:sta yli yhdeksän minuutin päähän.

Rentoa hiihtoa

Auli Kiskola hiihti AAH:n toisen osuuden ja lähetti Erika Jänkän ankkuriosuudelle minuutin ja 18 sekunnin erolla toiseksi nousseeseen Leppävirran Viriin.

– Sain hiihdellä aika rauhassa, koska Jessi oli tehnyt sen verran selvän eron. Ammunta meni ihan ookoo. Ainakin makuu, joka meni lippaalta nollat. Pystyssä tuli myös nollat, mutta jouduin käyttämään pari varapaukkua. Suoritus oli normaali, ehkä hiihto oli vähän väsynyttä näin kisakauden loppupuolella, Kiskola mietti.

Niin ikään puhtaasti ampunut Jänkä kasvatti mestarijoukkueen eron Viriin kahteen minuuttiin ja 56 sekuntiin.

– Tytöt olivat hiihtäneet edellä alun todella hyvin ja sain itse hiihtää rennosti loppuun. Makuulta minun piti käyttää kaksi varapatruunaa ja pystystä kaikki kolme. Ihan hyvin se kuitenkin meni. Vähän jännitti, osuuko viimeinen pysty. Onneksi osui, niin ei tarvinnut lähteä sakkokierrokselle, Jänkä kertasi.

Naisten pronssimitalin pokkasi Oulun Hiihtoseuran kakkosjoukkue 6.41 mestarijoukkueelle hävinneenä.

Miehille hopeaa

AAH:n miesten ykkösjoukkueessa hiihtäneet Atte Kiskola, Jari Ritvaniemi ja Matti Hakala tuulettivat kisan lopussa hopeasijaa. Joukkue hävisi suomenmestaruuden voittaneelle Oulun Hiihtoseuralle minuutin ja 36 sekuntia. Kolmanneksi miesten kilpailussa hiihti ja ampui Lahden Hiihroseura. Hämeenlinnalaisten hienon päivän täydensi miesten kakkosjoukkue Henri Lehtomaa–Kimmo Lajunen–Mikael Koivunen neljänellä sijallaan. Joukkue jäi mitalista minuutin ja 37 sekuntia.

AAH:n puheenjohtaja Petri Rolig oli luonnollisesti onnellinen seuransa menestyksestä. Seuran perjantain yhdeksästä viestihiihtäjästä ainoastaan Jari Ritvaniemi ja Matti Hakala ovat yksilömatkoilla aikuisten sarjan urheilijoita.

– On hieno nähdä, että seuramme nuorisotyö tuottaa näin mainiota hedelmää, Rolig hehkutti.

Oulun SM-hiihtojen lauantain ohjelmassa on pikakilpailu. Sunnuntain yhteislähtökilpailun ja nuorten viestien vuoro. (HäSa)

Asiasanat