Uutiset

AAH:lla vahva edustus Ahveniston SM-kisoissa

Monta autokuormallista lunta, talkootöitä urakalla ja lumitykitkin asemissa monena yönä. Ahveniston Ampumahiihtäjien isännöimät Suomen mestaruuskilpailut päästään kuin päästäänkin sivakoimaan viikonvaihteessa Ahveniston moottoriradalla.

SM-kisoihin on ilmoittautunut lähes 300 kilpailijaa. Kisojen nimekkäin osallistuja on tuore maailmancupin voittaja Kaisa Mäkäräinen. Kontiolahden Urheilijoiden edustaja on mukana ainakin lauantain pikakilpailussa ja sunnuntain yhteislähdössä.

– Kaisa on vahvistanut osallistumisensa kisoihin. Lähes kaikki muutkin maajoukkueurheilijat kilpailevat Ahvenistolla, vahvistaa kilpailunjohtaja Petri Rolig.

AAH on mukana kotiladuillaan 29 edustajan joukkueella. Mitaleita seura odottaa eniten nuorten sarjoista.

– Meillä on todella paljon puolustettavaa viime vuoden SM-kisoista, jolloin saavutimme peräti 17 mitalia, joista kuusi oli kultaista. Tänä keväänä tilanne on kuitenkin todella arvoituksellinen oikeastaan kaikkien kilpailijoiden osalta, sillä lauhan talven takia monella juniorilla on takanaan vain muutama kisa, Rolig muistuttaa.

Mestaruutta hämeenlinnalaiset puolustavat muun muassa naisten viestikisassa. AAH:n kolmikossa sujuttelevat tänäkin vuonna Erika Jänkä, Auli Kiskola ja Jessika Rolig. Henkilökohtaisilla matkoilla menestyneet juniorit kilpailevat 19-vuotiaiden sarjassa.

– Nuoremmissa kovia menijöitämme ovat Jenni ja Maija Keränen, Sanni Kuusinen ja Hilda Kukonlehto. Meillä riittää jännitettävää monessakin sarjassa, sillä puolet joukkueestamme on alle 15-vuotiaita junnuja, Rolig sanoo.

Matti Hakala jahtaa kirkkainta

Aikuisten sarjoissa AAH:n vahvin valttikortti on hyvässä kunnossa oleva Matti Hakala. Maailmancupin päätöskisassa Holmenkollenilla mies ylsi talven parhaaseen hiihtoonsa.

– Muutama sakko tuli kuitenkin liikaa ja takaa-ajokisan paikka jäi saavuttamatta. Talven paras sijoitus irtosi Pokljukan pikakisassa, jossa olin 47:s, ja jäin niukasti pisteiltä. Molempien ammuntojen viimeiset ohilaukaukset pudottivat minut pisteiltä, Hakala muistelee.

SM-kisoissa Hakalan paras saavutus on hopea (viimeksi toissa talvena Rovaniemellä).

– Nyt tähtään ilman muuta kirkkaimpaan mitaliin. Kotikisoissa on aina mukava hiihtää, vaikka varsinaisesta kotikenttäedusta ei voi puhua. En ole nimittäin hiihtänyt Ahveniston kisaladuilla pitkään aikaan, Hakala muistuttaa.

Hakalan haastavat Apparan laduilla muun muassa Lahden Hiihtoseuran Olli Hiidensalo ja Iisalmen Visan Jarkko Kauppinen. Molemmat ylsivät maailmancupin pisteille päättyneellä kaudella.

– Myös meidän seuramme Mikael Koivunen saattaa yltää hyvään sijoitukseen. Hän kilpailee lauantaina 21-vuotiaiden sarjassa, mutta on mukana miesten kisassa sunnuntain yhteislähdössä, Hakala kertoo.

Viesteillä aloitetaan

SM-kilpailut käynnistyvät perjantaina kello 16.30 naisten ja miesten viestimatkoilla. Naiset lykkivät 3×6 kilometrin kisan ja miehet 3×7 kilometriä.

Lauantaina jatketaan kello 9.30 alkaen, jolloin tähtäillään 13–17-vuotiaiden sarjojen pikakilpailut. Kello 14 alkaen ovat vuorossa 19–21-vuotiaiden sekä naisten ja miesten sarjojen pikakilpailut. Naisten yleisen sarjan pikakisan matka on seitsemän kilometriä ja miesten 10 kilometriä.

Sunnuntaiaamuna kello 9.30 sivakoidaan 13–21-vuotiaiden viestimatkat. SM-kilpailut huipentuvat iltapäivän naisten ja miesten sarjojen yhteislähtökisoihin. Naiset ampaisevat 12 kilometrin kisaansa kello 14. Miesten 15 kilometrin kisa alkaa kello 15.

Yleisöllä on kisoihin vapaa pääsy. Parkkimaksu on kaksi euroa.

– Taloudellisesti kisojen järjestäminen rasittaa kovien lumiurakoiden takia seuraamme melkoisesti, mutta emme kuitenkaan peri pääsymaksua. Saimme kisoihin mukaan kansainväliset tähtemme ja haluamme tarjota ampumahiihdon ystäville mukavan perhetapahtuman, pohtii kilpailunjohtaja Petri Rolig. (HäSa)

Asiasanat