Uutiset

Aalto-näyttely avataan Iittalassa ensi viikolla

Brasilian tulliin juuttunut Alvar Aalto -näyttely on vihdoin päässyt jatkamaan matkaansa Suomeen. Näyttelyesineiden on määrä saapua Helsinkiin tänään perjantaina, ja näyttelyn pystytystyöt käynnistetään Iittalassa maanantaina.

– Se saadaan nopeasti pystyyn eli näyttely avataan yleisölle keskiviikkona 21. kesäkuuta, kertoo tutkija Marjo Holma Jyväskylän Alvar Aalto -museosta.

Brasilian tullissa oli vain osa Iittalaan pystytettävän näyttelyn aineistosta, mutta niin keskeinen osa, ettei näyttelyä haluttu avata ilman sitä.

– Etelä-Amerikan kiertueella on ollut Aallon huonekaluja, kuvakankaita hänen suunnittelemista rakennuksistaan sekä pienoismalleja toteutumattomista rakennuksista, Holma kertoo.

Iittalan ”Täällä Alvar Aalto” -näyttelyn tuottavat yhteistyössä Alvar Aalto -museo, Iittala Oy ja Kalvolan kunta. Se on avoinna Lasimäen tuntumassa 13.8. saakka. (HäSa)