Uutiset

Äänestysinto voi olla pelkkää pluffia

Järkytyin taas pahemman kerran. Siinä ei tosin ole mitään uutta. Aloin nimittäin innoissani kertoa ystävälleni tuntemuksiani eri puolueita kohtaan. Vuodatuksen jälkeen ystäväni sanoi, että hän ei pahemmin politiikasta välitä, eikä hän ole varma, aikooko äänestää ollenkaan.

Pysähdyin siihen paikkaan ja aloin ihmetellä, miten se voi olla mahdollista. Dramaattisen reaktioni jälkeen aloin kysellä muiltakin, aikovatko he äänestää ja tietävätkö he jo, ketä tai mitä puoluetta äänestävät.

En ottanut suppeaan otantaani mukaan ihmisiä, joiden työ tai harrastus hipoo läheltäkään politiikkaa.

Tulos ei lohduttanut. Vai pitäisikö sanoa mairitellut demokratiaa. Liian moni aikoo jättää äänestämättä.

Ilta-Sanomien kuukauden takaisen kyselyn mukaan äänestysinto on nousemassa yli 70 prosenttiin. Se olisi huikea määrä ääniä. Joko ystäväpiirini koostuu siitä jäljelle jäävästä 30 prosentista tai sitten Ilta-Sanomien kyselytutkimus on toiveunta.

Luulisi, että jokainen haluaisi olla mukana tekemässä historiaa. Siis mitä ihmettä oikein puhun? Onko minutkin jo aivopesty alitajuisesti ymmärtämään, että kyseessä olisivat historialliset muutosvaalit.

Muutos on tulossa ja perussuomalaiset voittavat. Soinista tulee pääministeri.

Ei, tarkoitin historian tekemisellä vain sitä, että ne uhkakuvat, jotka ovat tulleet esille gallupeissa, saataisiin torjuttua äänestämällä toisin. Kyllä, puolustan oikeuttani uskoa, että muutoksen ei tarvitse tapahtua niin, kuin se näyttäisi tapahtuvan.

Luulisi, että Suomessa ei tällä hetkellä ole mitään muuta puheenaihetta kuin vaalit. Kuinka joku voi suhtautua tähän ihmeelliseen tapahtumaan välinpitämättömästi?

Vai pitäisikö kysyä, voiko jollakin olla muuta elämää kuin politiikan seuraaminen?

No jos totta puhutaan, alkaa tässä jo vähän kyllästyttää. Kaksi viikkoa aikaa ja vielä pitäisi kuunnella ja sisäistää monen poliitikon ajatuksia. Niitä, joita on jo kuullut. Katteettomia lupauksia. Tässä vaiheessa sitä alkaa kiinnittää huomiota toissijaisiin asioihin.

Niin kuin siihen, miten television vaalipaneelien juontajat luovat toisiinsa kyynisiä katseita, kun he kuulevat poliitikkomaista puhetta, jolle ei näy loppua.

Tai siihen, kun on tekemässä juttua vaalipaneelista ja panelistilta lipsahtaa suusta sammakko, jonka haluaisi kaikkien tietävän, mutta jostain syystä sitä päättääkin olla laittamatta sitä lehteen.

Joskus sitä käsittelee ehdokasta silkkihansikkain. Jos nimittäin ei käsittele, ehdokas käy toimittajan kimppuun. Jos silkkihanskoja käyttää, syytetään puolueellisuudesta.

Hyvää tyyppiä haluaisikin vähän suojella, mutta toisaalta hyvä tyyppi ei päästä suustaan sammakkoja.