Kolumnit Uutiset

Äänestysprosentti itsenäisyyden mittariksi

Vilkkaanpuoleinen ennakkoäänestys lupailee, että myös tänään, varsinaisena äänestyspäivänä ihmiset rientävät vaaliuurnille.

Vaisu vaalikampanjointi ennätti jo herättää pelot, että äänestysprosentti kuntavaaleissa putoaa entisestään ja niinhän se putoaa, elleivät ihmiset tänään mene sinne vaaliuurnille.

Aina on ihmetyttänyt se, että nimenomaan kuntavaaleissa äänestysvilkkaus nousee hädin tuskin 60 prosenttiin, jos siihenkään.

Sen tavallaan ymmärtää, etteivät EU-vaalit kiinnosta, koska se koetaan etäiseksi. Mutta mikseivät kuntavaalit?

Kunta on läheisin yksikkö, jossa demokraattisesti valitut luottamushenkilöt päättävät omista asioistamme.

Siellä ei päätetä Natosta, eikä direktiiveistä, vaan päivähoidosta, kouluista, kaavoituksesta, kulttuurista, liikuntapaikoista ja vielä hetken ajan myös sosiaali- ja terveyspalveluista, siis esimerkiksi vanhustenhuollosta.

Kuntavaaleissa on pääosin ehdolla ihan tavallisia ihmisiä. Ei ahnetta ja puolirikollista eliittiä, niin kuin some-keskusteluista voisi päätellä.

On kunnioitettavaa, että ihmiset viitsivät yleensä lähteä ehdolle. Monilla on perhe ja työt hoidettavina ja puuhaa riittää muutekin.

Kun kunnilla on niukasti rahaa, sitä ei voi kaikkialle antaa. Päättäjät joutuvat jatkuvasti jakamaan niukkuutta, mistä ei yleensä tule kiitosta.

Vaikka kyse on omista asioistamme, esimerkiksi kuntavaaleissa 2012 äänesti vain hieman päälle puolet äänioikeutetuista.

Yli 40 prosenttia ilmeisesti ajatteli, ettei äänestämällä voi vaikuttaa.

Kuka kertoisi demokraattisen vaihtoehdon vaaleille? Huutoäänestys ei ole demokratiaa, eikä älämölö somessa. Siellä kovaäänisin voittaa.

Vaalit, joissa on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kaikilla täysi-ikäisillä tai vaikkapa jo 16-vuotiailla, ovat ainoa demokraattinen tapa mitata kansalaisten mielipiteitä.

Äänestys ei nykyään ole vaikeaa, mutta sitä pitää vielä helpottaa mahdollistamalla verkkoäänestys. Jos virolaiset pystyvät siihen, miksemme me?

Tietosuoja on pelkkä tekosyy, johon täällä vedotaan.

Kuntavaaleissa hyvänä kannustimena voisi toimia se, että jos kunnan äänestysprosentti putoaa alle 50:n, se yhdistetään naapuriin tai maakuntaan.

Veikkaanpa, että tämä toisi vipinää vaaliuurnille.