Uutiset

Ääni riittää fanituotteeksi

Katsomo A2, paikkanumero 209. HPK:n jokaisessa kotiottelussa tältä paikalta kuuluu huutoa. Ruokosen Relluhan se siellä karjuu ja vääntelehtii paikallaan!

Reijo Ruokonen on käynyt katsomassa Kerhon matseja 1980-luvun lopulta asti. Ja istunut lähes samalla paikalla aina.

– Ja aion istua niin pitkään kuin henki pihisee. Lintumäen Harrille olen sanonut, että peliin pitäisi saada mukaan nitrot.

Reijo Ruokonen harmittelee vielä tiistaista matsia Porissa.

– Ässät on paha vastus. Tiistain ottelu osoitti sen hyvin. Nyt, kun meiltä on vielä kaksi avainpakkia pois, Ruokonen tuskailee.

Tänään torstaina Ruokonen aikoo kannustaa Kerhon voittoon.

– Nyt on voitettava! Kotona Kerho yleensä tsemppaa. Se on nyt fifty-fifty-tilanne mestaruuteen.

Hopea kirvelee

Ruokosen tavaramerkki on kova ääni. Samalla penkkirivillä istuvan vierustoverin rouva pitää pastilleillaan huolen siitä, että Ruokosen ääni kantaa koko pelin ajan.

– Elän peliä huutamalla. Puolitoista vuotta sitten tein uudenvuoden-lupauksen, etten enää huuda tuomareille. Olen siitä lähtien ollut vähän hiljaisempi, mutta täytyy kyllä sanoa, ettei Jarmo Muukkonen ole tuomaroinnissaan ajantasalla.

Ruokosella on omia rituaaleja ennen suosikkijoukkueen pelin aloitusta. Hän tulee aina hallille hyvissä ajoin, kävelee samaa reittiä omalle paikalleen ja aistii tunnelmaa.

– Kannattajat haluavat makeaa mahan täydeltä. Elämää tästä hallista löytyy, kun menestytään.

Ruokonen on pelannut lätkää myös itse ja tietää, että loppujen lopuksi kyse on vain urheilusta, vaikka se elämän täyttääkin.

– Olen vanha T-perse eli vanha tarmolainen, mutta kun vanhenin, HPK tuli lähelle sydäntä.

Entä jos odotettua kultaa ei tulekaan?

– Hopea kirvelee, kun on paikka voittaa. Se tässä kaudessa on kuitenkin ollut riemastuttavaa, että rahaseurat eivät ole pärjänneet.

Teräsmummo ei huutamiseen uuvu

Kun Ruokonen istuu vakipaikallaan Rinkelinmäellä, Jukolassa Laurinkujalla Kerhon finaaliotteluita seuraa tiiviisti Hilkka Virtanen. Ja huutaa samalla tavalla kuin aikoinaan hallissa – Kerho, Kerho!

Virtasen rouva on kannustanut HPK:ta vuosikausia, ensin seisomapaikalla, myöhemmin D2-katsomossa. Nykyään Hilkka Virtanen käy matseissa harvemmin, koska ei pääse hallille ilman kyytiä.

– Täällä kerrostalossa ei viitsi niin kovaa huutaa, kun on naapureita. Pojan luona käyn katsomassa pelejä Canal+ -kanavalta. Siellä uskaltaa huutaa, kun on omakotitalo. Jännitän pelejä niin paljon, että välillä on käytävä keittiössä.

Virtasen vakiohuuto jo ennen pelin virallista aloitusta on Kerho.

– Kerran huusin niin kovaa alusta loppuun, etteivät vierustoverit kestäneet vaan lähtivät kesken pelin pois. Rumia en huuda koskaan.

Järjestysmiehiä koko perhe

Virtasen koko perheelle HPK on sydämen asia. Kahdeksasta lapsesta seitsemän on elossa ja heistä lähes jokainen on toiminut hallilla järjestysmiehenä.

– Enää tyttäret ja pojat eivät ole järjestysmiehinä, mutta yksi lapsenlapsi jatkaa perinnettä.

76-vuotias teräsmummo tietää hyvin, mitä kentällä tapahtuu.

– Jääkiekossa viehättää itse peli. Se on nopeaa. Tänä vuonna erityisen hienoa on se, että loppuottelussa on niin sanotut ei-toivotut joukkueet.

Hilkka Virtanen toivoo hartaasti, että Kerho vihdoin voittaisi kultaa.

– Toivon kyllä valtavasti, että Kerho voittaa, mutta ei se maailmanloppu ole, jos kultaa ei tule. Tämähän on vain urheilua.

Yksi asia rouva Virtasta kuitenkin hieman harmittaa.

– Enää ääni ei tahdo kestää yhtä kirkkaana koko peliä. (HäSa)

Päivän lehti

28.3.2020