Uutiset

"Aasit ovat ihania hoidettavia – itsepäisyyttä lukuun ottamatta"

 

Aasi ei ole tyhmä eläin, mutta äärimmäisen itsepäinen.
 
– Tuota itsepäisyyttä lukuun ottamatta aasi on aivan ihana eläin. Se on kiltti, aina hyväntuulinen, ystävällinen ja lempeä, iittalalainen Mira Heinonen kuvailee kolmea aasiaan.
 
Hevoseen verrattuna aasi on myös pitkäikäinen, eikä se juurikaan sairastele. 
 
– Aasi saattaa elää jopa 50-vuotiaaksi. Sen terveys on vakaa eikä aasilla ole yleensä hevosmaisia vaivoja.
 
Jahaa, Emilia ja Elvis viihtyvvät samassa seurassa shetlanninponi Justiinan ja puoliverihevosen Saran kanssa. Elvis on Emilian poika ja ne ovat ns. isoja aaseja. Sen sijaan Jahaa on pieni aasi, vain hieman ponia suurempi.
 
– Jahaalla ja Justiinalla taitaa olla romanssi meneillään. Ne kulkevat aivan yhdessä, naurahtaa Heinonen.
 
Jahaan hän sai mieheltään huomenlahjaksi. Emilialla ja Elviksellä hän puolestaan yllätti miehensä Timon. 
 
– Luin lehdestä sydäntä lämmittävän artikkelin aaseista ja tulin tokaisseeksi Timolle, että aasi olisi ihana eläin. Hetken päästä pihalle ilmestyi Jahaa.
 
Emilia ja Elvis puolestaan saapuivat Iittalaan Kirkkonummelta.
 
– Kirkkonummelainen mies myi pitovaikeuksien takia kaksi aasiaan. Mies soitteli lauantai-iltana ja sunnuntaina ne olivat pihassa Timon suureksi yllätykseksi.
 
Heinonen käyttää Emiliaa 14-vuotiasta ratsastusaasina. Jahaan pienikokoisuus estää aikuisratsastuksen. Elvistä voi siihen tarkoitukseen käyttää aikaisintaan vuoden päästä. 
 
– Aasin itsepäisyys tulee helposti ilmi ratsastuksessa. Jos se päättää olla liikkumatta, se ei liiku, eikä sitä voi pakottaa kulkemaan piiskalla tai millään muullakaan pakkokeinolla. Ainoa houkutus, mikä saa aasin liikkeelle, on hyvät herkut. Jos aasilla lähtee ratsastamaan, ei kireää aikataulua kannata laatia. Tunnin ratsastusretki voi venyä vaikka kolmeen tuntiin, jos aasi sille päälle sattuu. Tosin kotiin päin matka sujuu yleensä paremmin kuin päinvastaiseen suuntaan.
 
Tällä hetkellä Elviksen tulevaisuus on vielä auki.
 
– Se tulee pian sukukypsäksi, eikä sitä voi pitää enää Emilian kanssa samassa aitauksessa. Elvis on joko myytävä tai kuohittava.
 
Heinosen mukaan aasit soveltuvat rauhallisina eläiminä esimerkiksi yleisötapahtumien vetonauloiksi.
 
– Porissa asusteleva Jahaan äiti on paikallinen julkkis, naurahtaa Heinonen.