Uutiset

Aateli Race kokoaa maastohiihtäjät Vuokattiin

Perinteinen Aateli Race kokoaa juhannuksen jälkeen jo kahdennentoista kerran maastohiihtäjät Vuokattiin, jossa käydään kaksipäiväinen maastojuoksu- ja rullahiihtokilpailu.

Prologina tiistaina on Vaaran maili eli 1,6 kilometriä rullahiihtoa Vuokatinvaaran nousuun. Keskiviikkoaamuna ohjelmassa on maastojuoksu (naisilla 3 ja miehillä 4,5 kilometriä), ja näiden kahden osakilpailun tulosten perusteella lähdetään päätöskisaan eli rullahiihtoon (naisilla 10, miehillä 15 km).

Mukana on maastohiihdon kotimainen kärki, sillä maajoukkueryhmät aloittavat maanantaina leirinsä Vuokatissa. Voittojaan viime vuodelta puolustavat Krista Pärmäkoski ja Matti Heikkinen.

Hämeenlinnan Hiihtoseuran Laura Mononen on hyvin menneen viime kauden jälkeen tyytyväinen uuteen alkaneeseen harjoituskauteen.

– Treenit ovat sujuneet tähän mennessä hyvin. Aika samalla mallilla jatketaan harjoittelua, mutta määrää on lisätty ja voimapuoleen panostettu enemmän. Vuokattiin lähden hyvillä mielin tekemään hyviä treenejä. Ensimmäinen ulkomaanleiri on näillä näkymin elokuussa Sveitsin Pontresinassa, Mononen kertoi.

Myös Maija Hakalan kausi on lähtenyt hyvin käyntiin.

– Kauden ensimmäinen leiri Norjassa oli onnistunut. Kelit suosivat hiihtoa ja rullahiihtoa, joten määrää tuli paljon. Testikisojen perusteella olen paremmassa kunnossa kuin viime keväänä. Aateli Race on jännittävä kisa. Aina on vaikea ennakoida, missä kesäkunnossa on muihin verrattuna. Toivottavasti pystyn parantamaan omia tuloksiani, Hakala tuumasi. HäSa

Asiasanat