Uutiset

ABC: Trumpin lakimies: Trump voisi armahtaa itsensä – mutta ei aio tehdä niin

Washington
04.06.2018, 02:42

Ulkomaat

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin lakimies Rudolph Giuliani uskoo, että presidentillä olisi todennäköisesti oikeus armahtaa itsensä, mikäli hänen todettaisiin rikkoneen lakia. Giuliani korosti ABC:n haastattelussa kuitenkin, että Trumpilla ei ole aikomustakaan tehdä niin.
Trumpin oikeudesta armahtaa itsensä on keskusteltu Yhdysvalloissa erityisesti sen jälkeen, kun New York Times julkaisi Trumpin lakimiesten Venäjä-erikoissyyttäjä Robert Muellerille toimittaman kirjeen. Kirjeessä he väittävät, ettei Trump ole voinut syyllistyä Venäjä-tutkinnan osalta oikeuden häiritsemiseen, koska hänellä olisi halutessaan oikeus määrätä koko tutkinta lopetettavaksi tai käyttää armahdusoikeuttaan kumotakseen tutkinnan lopputulokset.
Yksi Muellerin tutkinnan tavoitteista on selvittää, syyllistyikö Trump oikeuden häiritsemiseen esimerkiksi silloin, kun hän erotti FBI:n johtajan James Comeyn. Comeyn mukaan Trump oli aiemmin pyytänyt häneltä kahden kesken, että FBI lakkaisi tutkimasta Trumpin silloisen kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Michael Flynnin Venäjä-kytköksiä. Comey ei luvannut lopettaa tutkintaa.
Trump sanoi myöhemmin NBC:n haastattelussa, että Venäjä-tutkinta oli hänellä mielessä, kun hän päätti erottaa Comeyn.

Peitteli poikansa Venäjä-tapaamista

Trumpin lakimiehet myöntävät kirjeessä, että Trump itse saneli New York Timesille lausunnon poikansa Donald Trump Jr:n tapaamisesta naisen kanssa, joka oli esitelty tälle Venäjän valtion lakimiehenä. Lausunto on sittemmin osoittautunut valheelliseksi, ja Valkoinen talo on kiistänyt julkisuudessa, että Trump olisi sanellut sen.
Trump Jr:n lehdelle lähettämässä lausunnossa väitettiin, että tapaamisen ensisijainen tarkoitus oli keskustella adoptiopolitiikasta. Trump Jr. on kuitenkin sittemmin itse julkaissut tapaamiseen johtaneen kirjeenvaihtonsa, joka osoittaa, että hän meni tapaamiseen saadakseen venäläisiltä tietoja, joita Trump voisi käyttää vaalikampanjassaan Hillary Clintonia vastaan.
Washington Post paljasti viime kesänä, että Trump itse osallistui lehdistön harhaanjohtamiseen sanelemalla kirjeen. Tuolloin sekä Valkoinen talo että Trumpin lakimies kiistivät tiedon.

https://abcnews.go.com/Politics/president-trump-power-pardon-giuliani/story?id=55611418
https://www.nytimes.com/2018/06/02/us/politics/trump-lawyers-memo-mueller-subpoena.html?hp&action=click&pgtype=Homepage&clickSource=story-heading&module=first-column-region&region=top-news&WT.nav=top-news
https://www.washingtonpost.com/politics/trump-dictated-sons-misleading-statement-on-meeting-with-russian-lawyer/2017/07/31/04c94f96-73ae-11e7-8f39-eeb7d3a2d304_story.html?utm_term=.aafc2f68e0e5

STT

Kuvat:

Tuoreimpia artikkeleita