Uutiset

Ahervo lähtee kipuamaan Tour de Skin nousuja

Yhdeksän kilpailua yhdessätoista päivässä. Hämeenlinnan Hiihtoseuran Laura Ahervo, 27, on valmiina uransa kovimpaan urakkaan maailmancupissa. Ensimmäistä kauttaan A-maajoukkueessa lykkivä espoolainen ei ota kuitenkaan turhia paineita 29.12-8.1 Saksassa ja Italiassa kilpailtavasta Tour de Skistä.

-Tavoitteenani on saada aikaan mahdollisimman ehjä kokonaisuus. Paras taktiikka ensikertalaiselle on lähteä hiihtämään yhtä kisaa kerrallaan ja katsoa sitten muutaman päivän päästä, mihin suuntaan homma on lähtenyt menemään. Kaikki yhdeksän matkaa olisi kuitenkin tarkoitus selvittää, Ahervo suunnittelee.

Ahervolla on hyviä kokemuksia useamman etapin kisoista. Viime talvena Vöyrin SM-hiihdot ja heti perään Latvian ja Viron Skandinavia-cupin kisat sujuivat hyvin.

-En usko, että jaksamisen ja palautumisen kanssa tulee mitään ongelmia. Useamman kisan viikonvaihteina olen päässyt vasta vauhtiin ensimmäisen matkan jälkeen. Tour de Skillä hiihdetään kaiken lisäksi niin erilaisia matkoja. Eli täydellinen sippaaminen ei ole vaarana, jollei aivan hulluna lähde repimään, Ahervo uskoo.


Rukalla ja Davosissa kulki

Ahervon kausi maailmancupissa on alkanut odotusten mukaisesti. Uransa ensimmäiset pisteet hän nappasi kuukausi sitten Rukan kisoissa. Kolmen päivän yhteiskisassa hän oli 28:s.

Takaa-ajon kympin perinteisellä osuudella Ahervo kiri seitsemänneksitoista.

-Se on urani paras maailmancupin sijoitus. Väliaikalähdöillä paras saavutus on reilun parin viikon takaa Davosista, jolloin ylsin 15 kilometrin vapaan matkalla sijalle 22. Toivottavasti pisteitä ropisisi myös Tour de Skillä – se nimittäin tietäisi kovia kisoja myös vuodenvaihteen jälkeen, Ahervo muistuttaa.

Hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Magnar Dalen luottaa Ahervoon, sillä hiihtäjien valintaperusteena Tour de Skille oli mahdollisuus yltää 25 sakkiin.

-Olen päässyt ainakin omasta mielestäni hyvin sisään maajoukkueen menoon. Kovien kirittäjien kanssa on helppo mennä eteenpäin, Ahervo pohtii.

Ahervo on ollut myös onnekas urheilija. Nousujohteisesti urallaan kehittynyt hiihtäjä on saanut harjoitella ja kilpailla terveenä.

-Se on todellakin helpottanut kehittymistäni. Maajoukkueen mukana olen päässyt harjoittelemaan paljon myös ulkomailla ja se on tehnyt todella hyvää. Näin surkeana talvena ainakin täällä etelässä olisi ihan mahdoton valmistautua kisoihin, Ahervo sanoo.


Keskiviikkona Oberhofiin

Suomen hiihtojoukkue matkustaa Saksaan keskiviikkona. Tour de Ski käynnistyy Oberhofin prologilla (naiset 2,5 km vapaa) torstaina.

Ahervo viettää joulun kotikonnuillaan pääkaupunkiseudulla.

-Joulun tunnelmaan pääsen hyvin myös käymällä vanhempieni luona Lohjalla. Onneksi ennätämme viettää joululomaa edes muutaman päivän, ja aikaa jää vielä Tourille keskittymiseenkin, Ahervo sanoo. (HäSa)