Uutiset

Ahlströmit ostavat Paccorin uuden tehtaan kiinteistön

Ahlströmit ostavat Paccorin uuden tehtaan noin 20 miljoonalla eurolla kiinteistösijoitukseksi. Paccor vuokraa kiinteistön 18 vuodeksi.

Ostajana on A. Ahlström Osakeyhtiö, joka on Ahlström-konsernin jaossa vuonna 2001 suvun omistukseen jäänyt yhtiö. Ahlströmin teollisuus yhtiöitettiin Ahlstromiksi, joka listattiin Helsingin pörssiin.

Kiinteistön myivät Paccor ja Kantolan Kiinteistöt, joka on Hämeenlinnan kaupungin omistama kiinteistöjen hallintayhtiö. Paccor ja kaupunki olivat sopineet kiinteistön rakennuttamisesta ja vuokraamisesta.

Paccor rakennuttaa uuden tehtaan Painokankaan Moreeni-yritysalueelle. Kiinteistön kokonaispinta-ala on 21 500 neliötä.

-Pitkän kassavirran tuottava kiinteistösijoituskohde Hämeenlinnssa sopii hyvin meidän kiinteistösalkkuumme, sanoo A. Ahlströmin toimitusjohtaja Hannu Leminen yhtiöiden tiedotteessa.

Suomen Paccor muodostui Huhtamäen Suomen muovipakkausliiketoiminnasta. Huhtamäki myi vuosi sitten muovipakkaukset pääomasijoittajille. Sun-pääomasijoitusyhtiö yhdisti pakkausteollisuutensa saksalaiseksi Paccor-nimiseksi yhtiöksi. Paccor Oy on konsernin suomalainen tytäryhtiö.

Paccor siirtyy pois Huhtamäen omistamista kiinteistöistä Kantolasta ja Käikälästä. Painokankaan tehdas valmistuu ensi syyskuussa.

Paccorilla on Hämeenlinnassa vajaa 300 työntekijää. Yhtiö on käynnistänyt yt-neuvottelut sadan työntekijän irtisanomisesta.


Sata miljoonaa?samalla viikolla

-On poikkeuksellista, että samalla viikolla Hämeenlinnaan saadaan kaksi merkittävää suomalaista investoria ja noin 100 miljoonaa euroa rahoitusta seudun ulkopuolelta, Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapio Vekka sanoo.

Vekka on myös Kantolan Kiinteistöjen hallituksen puheenjohtaja ja edusti sitä kiinteistön kaupassa. Hän lähetti lausuntonsa kaupasta omalla tiedotteellaan.

-Ratkaisut tuovat elinvoimaa ja hyvinvointia seudulle, luovat satoja uusia työpaikkoja suomalaisella rahalla suomalaisille ja hämeenlinnalaisille. Päätökset kertovat myös Hämeenlinnan olevan houkutteleva sijoituskohde.

Tapio Vekka uskoo, että keskusteluja Ahlströmin kanssa investoinneista jatketaan myös tämän jälkeen. (HäSa)