Uutiset

Ahneutta vastaan Amerikan malliin

Amerikan unelma
on rikastumisen unelma. Tuo unelma on muuttunut liian monelle utopiaksi. Nyt taistellaan jokapäiväisestä leivästä ja yösijasta.

Ensin meni työpaikka, sitten oma talo. Ehkä vaimokin lähti, samoin itsetunto.

Tarina on tuttu sadoille tuhansille, jopa miljooniin nousevalle amerikkalaisten joukolle, joiden positiivisuus on muuttunut vihaksi politiikkoja, pankinjohtajia ja yrityselämän napamiehiä kohtaan.

Viha purkautuu nyt laajenevina mielenosoituksina kaduilla. Kuvaavaa protestoinnin kohteelle on nimi: Wall Street -mielenosoitus. Nyttemmin ne ovat levinneet useaan osavaltioon. Kaduilla marssii päivittäin jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Mieltään osoittavat
amerikkalaiset syyttävät liittovaltion vero- ja sosiaalipolitiikkaa, joka antaa rikkaille ja ottaa köyhiltä. George W. Bushin aikana verotusta kevennettiin sadoilla miljardeilla dollareilla. Hyötyjinä ovat olleet rikkaat, joiden varallisuus on kasvanut huimasti lyhyessä ajassa.

Vastaavasti tulonsiirtojen heikennykset ja työttömyys ovat köyhdyttäneet huono-osaisia.

Liittovaltio on sysännyt satoja miljardeja dollareita myös pankkien tukemiseen. Samaan aikaan investointipakkien johtajat ovat rohmunneet optioista kymmeniä miljardeja omiin taskuihinsa ja panneet työttömyyden takia maksukyvyttömiksi joutuneiden kansalaisten talot vasaran alle.

Ahneus on ollut Yhdysvaltain syntyhetkistä lähtien positiivinen käsite. Aikaisemmin ahneus miellettiin ideoinnin ja työnteon ahneudeksi, josta seurasi itselle ja muille taloudellista hyvää.

Nyt sadat tuhannet amerikkalaiset kokevat ahneuden härskiksi rahastamiseksi kansalaisten kustannuksella.

Muutos on iso ja ravistelee amerikkalaisten perinteisiä arvoja, joissa oman onnensa seppä -ideologia kulki johtavana ajatuksena etenkin keskiluokan keskuudessa. Kun aina ennen mielenosoituksissa marssivat amerikkalaisnuoret, ovat pääosan nyt ottaneet keskiluokkaan kuuluneet pudokkaat.

Heiltä ei ole viety vain rikastumisen unelmaa, vaan myös unelma taloudellisesta vakaudesta: omasta talosta autosta ja vakuutuksesta, joka korvaa sairauskulut.

Protestien suurin merkitys
on tähän asti ollut niiden saamassa suuressa julkisuudessa. Mielenosoitusten massavoimaa ei voi mitenkään verrata siihen, mitä tapahtui aikoinaan sosialistisissa maissa Itä-Euroopassa tai nyt arabimaailmassa.

Asiantuntijoiden mukaan mielenosoitusten saama julkisuus voi parhaimmillaankin vaikuttaa poliitikkoihin vain sen verran, että he tekevät yksittäisiä, taloudellisesti suhteellisen merkityksettömiä päätöksiä oman kilpensä kiillottamiseksi.

Suuret muutokset vero- ja sosiaalipolitiikkaan ovat äärimmäisen vaikeita jo ongelmallisen poliittisen tilanteen takia. Konservatiivit, jotka vastustavat rikkaiden verotuksen nostamista, tulonsiirtojen kasvattamista ja pankkien valvonnan lisäämistä, voivat estää tai ainakin pitkittää kaikkia demokraattien esittämiä uudistuksia, koska heillä on kongressissa enemmistö.

Suuri osa amerikkalaisista ei lotkauta korvaansa protesteille. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, saati protestointi, on heille perin vierasta. Vain puolet amerikkalaisista käyttää äänioikeuttaan, ja vielä pienempi osa väestöstä tietää poliittisen vallan käyttäjiä ja heidän ajatuksiaan.