Uutiset

Aholta pieni piikki kohti Halosta

Keskustan silloinen puheenjohtaja Esko Aho hävisi niukasti vuoden 2000 presidentinvaaleissa SDP:n Tarja Haloselle. Tappio oli Aholle kova paikka, ehkä kovempi kuin on ollut aistittavissa. Keskustajohtaja uskoi itseensä, puolueensa vaalikoneen tehoon ja siihen, että porvarillinen Suomi äänestää maan johtoon porvarillisen presidentin. Laskelmat pettivät ja Halonen nousi Suomen historian ensimmäiseksi naispresidentiksi.

Esko Aho paljasti viikonvaihteessa TV1:n Lauantaiseuran haastattelussa miettineensä viime vaaleja ja omaa rooliaan. Aho kertoi kysyneensä itseltään, olisiko hän ollut tämän ajan sopiva presidentti. Hän tilittää levollisin mielin tulleensa tulokseen, ettei hän välttämättä olisi ollut kansan enemmistön mieleinen presidentti.

Näissä Ahon pohdinnoissa ei vielä ole mitään järisyttävää, sillä juuri tähän tulokseen päätyi vaaleissa Halosen presidentiksi nostanut äänestäjien enemmistö. Kauniisti ilmaistuna kansan mielestä Halonen vastasi presidenttiin kohdistuviin odotuksiin ratkaisevasti paremmin kuin Aho.

Nykyinen Sitran yliasiamies ei jättänyt onneksi ajatustensa purkamista tähän. Aho korosti sumeilematta olevansa enemmän muutoksentekijä kuin säilyttäjä. Hän ei usko hyvinvointivaltion säilyvän nykyisillä menetelmillä. Tarja Halosen hän katsoo edustavan maailmankuvaa, joka on sopusoinnussa hyvinvointivaltion säilyttämisodotuksen kanssa.

Aho sinkautti ilmiselvästi pienen piikin kohti Halosta. Vuoden 2000 vaalien kakkonen nimesi itsensä uudistajaksi ja Halosen säilyttäjäksi. Ahon laskelmissa muutoksen puolesta liputtava turvaa hyvinvointia, muutosta vastustava puolestaan murentaa pitkällä tähtäimellä hyvinvointiyhteiskunnan perusteita.

Ahon arviointia hämärtää tekijä, jonka voimakkuudesta hän ei ehkä itsekään ole täysin perillä. Hävittyään presidentinvaalit Aho jätti keskustajohtajan tehtävät ja matkasi opiskelemaan Yhdysvaltoihin Harwardin yliopistoon. Suomeen palattuaan Aho yritti turhaan saada otteen päivänpolitiikasta.

Opintovapaa muutti Ahoa. Perimmäinen kysymys on yksinkertainen: olisiko hän ollut presidenttinä muutosjohtaja? Jos Aho olisi voittanut presidentinvaalit, hän olisi matkannut Yhdysvaltoihin vain valtiovierailulle.

Joka tapauksessa Aho ravistelee ajatuksineen hereille Halosen leiriä ja myös äänestäjiä. Ahon keskeinen kysymys on Suomen tulevaisuudelle äärimmäisen vakava. Turvaako maa hyvinvointia muuttumalla vai vanhaan turvautumalla? Vaaleissa tähän kysymykseen on välttämätöntä hakea vastausta.

Suomessa presidentin valta on hyvin rajallinen. Mielipidejohtajana presidentti voi kuitenkin puhua muutoksen puolesta

Matti Vanhasta presidentiksi kannattava Esko Aho esitti näkökantojaan kutkuttavasti melkein samaan aikaan, kun presidenttiehdokas Sauli Niinistö piti linjapuhettaan kokoomuksen ylimääräisessä puoluekokouksessa. Aho tuskin on Niinistöä neuvonut, silti kokoomusehdokas otti ahomaiseen tapaan kantaa muutoksen puolesta.