Uutiset

Ahtauden vuosikerta - Suuret ikäluokat ovat yhä suuria

Suuret ikäluokat ovat yhä suuria, mutta ne menettävät etumatkan nuoremmille kymmenessä vuodessa. Vuonna 1948 syntyi noin 108 000 lasta. Nyt heitä on jäljellä Suomessa alle 79 000. Tilan puute ja kilpailu tuli eteen kaikkialla, mutta karaistunut sukupolvi siirtyi eläkkeelle aiempia ikäluokkia terveempänä.
 
 
Suureen ikäluokkaan syntynyt  Osmo Kurola , 67, katselee porrastasanteelta Rovaniemen lyseon remontoituja tiloja.
 
– Tuolta nurkasta aloitin ja tuonne kolmannen kerroksen luokkaan lopetin, hän sanoo ääntä säästelemättä ja tekee laajan kaaren kädellään.
 
Nyt tilat näyttävät väljiltä, mutta puoli vuosisataa sitten oli toisin. Enimmäkseen suuri ikäluokka tungeksi liian pienissä tiloissa.
 
Ensimmäinen ahdas paikka oli ohitettava 20. huhtikuuta 1948 Raahessa.
 
Pinteestä päästyään poika kuulutti tulostaan virkamiesperheeseen äänekkäällä parkaisulla. Hän oli hyväosainen kaupunkilainen maalaisserkkuihinsa verrattuna. Korpien kätköissä äidit synnyttivät kaukana sairaaloista ja kätilöistä. Hyvä, jos isä ehti kyyditä hevosella apuun lapsenpäästöön tottuneen emännän.
 
Osmo oli vahvaa tekoa, imi terhakasti rintaa ja vahvistui. Hän säästyi pahoilta tartuntataudeilta ja säilyi hengissä ensimmäisen elinvuotensa.
 
– Suurten ikäluokkien lapsikuolleisuus oli hirvittävän suuri, viidestä kuuteen prosenttia eli 5 000–6 000 lasta vuodessa, sanoo Tilastokeskuksesta eläkkeelle jäänyt väestöasiantuntija Pekka Myrskylä.
 
Viime vuonna kuoli ennen ensimmäisen elinvuoden päättymistä 120 lasta. Lapsikuolleisuus on lähes voitettu. Myrskylä pitää sitä yhtenä sodanjälkeisen ajan komeimmista kehityskaarista.
 
Vuosina 1945–1949 syntyneiden suurten ikäluokkien koko putosi ensimmäisinä vuosina alle 100 000 lapseen. Luvut paranivat, kun penisilliini saatiin laajaan käyttöön. Myös tuberkuloosiin löytyi tehokas lääke.
 
Elämä sodan jälkeen oli karua. Suomi rakensi maata uudelleen, maksoi sotakorvauksia Neuvostoliitolle ja asutti Karjalan evakkoja ja rintamamiehiä.
 
Valtio kannusti lapsentekoon. Missään muussa sotaa käyneessä maassa ei syntyvyys noussut sotaa edeltäneistä vuosista niin paljon kuin Suomessa.
 
Asutustiloja muodostettiin kaikkiaan yli 100  000. Niistä kolmannes oli omakotitontteja. Viljelys- ja asuntoviljelystiloista siirtoväelle tuli vajaa puolet ja toinen puoli suurimmalta osin rintamamiehille ja sotainvalideille.
 
Jos tilan hallintasopimusta laadittaessa perheellä oli vähintään kolme lasta, alennettiin lainaa 5–15 prosenttia kolmannen ja kunkin sitä seuraavan lapsen osalta. Jokaisesta myöhemmin syntyvästä lapsesta annettiin yksi vapaavuosi lainamaksuista.
 
Rintamamiesten asutustilat olivat pieniä. Puolet niistä oli niin sanottuja kylmiä tiloja. Ne oli sijoitettu varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa usein alueille, joilla maatalouden harjoittamiselle ei ollut kunnon edellytyksiä. 
 
Maksuista selviäminen oli vaikeaa. Maanviljelyn lisäksi oli turvauduttava sivuansioihin ja pirttiviljelyyn.
 
Asutustilojen emännät hoitivat laina-asioita terveytensä kustannuksella. Maanhankintalaista alettiin puhua akantappolakina, kun ahkeria synnyttäjiä palkittiin.
 
Valtio alkoi maksaa lapsilisiä vuonna 1948 syntyvyyden ollessa korkeimmillaan. Uutena perhetukena niillä lienee ollut merkitystä syntyvyyden säilymiselle korkeana.
 
Lapsilisä maksettiin äideille, joten he saivat käyttöönsä omaa rahaa. Näillä rahoilla ei lennetty Kanarialle valohoitoon tervehtymään kaamosmasennuksesta. Ne menivät kulutusmenoihin, kuten omiin ja lasten vaatteisiin. 
 
Suuret perheet saivat lisäksi harkinnanvaraista perhelisää.
 
Köyhä isänmaa piti huolta lasten terveydestä.
 
Vuonna 1944 annettiin laki, jonka mukaan joka kuntaan oli vuoteen 1949 mennessä perustettava äitiys- ja lastenneuvola. Kiertävät kätilöt opastivat vanhempia myös lastenhoitoon.
 
Rokotukset torjuivat tauteja ja alensivat tehokkaasti kuolleisuutta. Vuonna 1941 aloitettiin vastasyntyneiden rokotukset tuberkuloosia vastaan. 1953 neuvoloissa alettiin rokottaa kurkkumätää ja 1957 hinkuyskää, jäykkäkouristusta ja poliota vastaan.
 
Myöhemmin rokotusohjelmaan on liitetty muun muassa rokote tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan. Suurista ikäluokista moni ehti sairastaa herkästi tarttuvat taudit.
 
Kurola muistaa lapsuudestaan ja nuoruudestaan sen, että kaikkialla oli pulaa tilasta.
 
 
Hän aloitti kansakoulunsa Vaasassa ja saattoi sen loppuun Rovaniemellä. Luokassa oli yli 40 oppilasta.
 
– Meidän piti käydä koulua iltavuorossa. Koulu alkoi yhden kahden aikaan iltapäivällä ja päättyi kello 19 uutisiin. Ne ehti kuuntelemaan kotiin.
 
Suuressa joukossa piti pyrkiä kovasti eteenpäin. Kilpailu oli kovaa. 
 
Ensimmäisenä oli pyrkiminen oppikouluun. Sitten piti pyrkiä lukioon, jonka kynnys tuntui korkealta.
 
– Sinne ei Rovaniemellä päässyt muuten kuin jäämällä ensin luokalleen ja ottamalla uuden startin.
 
Kovan työn jälkeen Kurola pääsi oikeustieteelliseen ja valmistui isänsä tapaan juristiksi.
 
– Ainoa paikka, jonne pääsi ilman pyrkimistä, oli armeija.
 
Maalaisserkulla ei ollut yhtään helpompaa.
 
Koulu saattoi olla 15 kilometrin päässä naapurikylässä. Taksikyytiä ei tunnettu, joten pienimmätkin kävelivät kouluun maanantaina ja palasivat kotiin lauantaina. Viikon he viettivät asuntolassa.
 
Pari vuotta myöhemmin moni sai käydä koulua oman kylän taloista vuokratuissa tiloissa. Muutaman vuoden kuluttua kunta rakensi koulun kotikylään.  
 
Keskikoulun jälkeen opinnot jatkuivat esimerkiksi 200 kilometrin päässä lukiossa, josta nuori valmistui kylänsä ensimmäiseksi ylioppilaaksi.
 
Suuren ikäluokan opiskelijoille avautui 1960-luvun lopulla uusi maailma kaupungissa. Nuoriso kapinoi järjestelmää vastaan. E-pillerit mullistivat naisen elämän.
 
Kurola ei tunnustaudu 1960-luvun radikaaliksi.
 
– Olimme tosin sitä mieltä, että rukouslauantait saisivat loppua, jotta pääsisi huvittelemaan. Valistustalo oli kova sana.
 
Kurola sanoo, ettei silloin ryypätty eikä huumeista tiedetty mitään. Tai jotkut ryyppäsivät, mutta harvoin.
 
Kaikille maaseudun suurten perheiden kasvateille ei avautunut opintietä. Kotitila ei enää elättänyt. 
 
Kun suuret ikäluokat tulivat työikään 1960-luvulla, Suomen työmarkkinat eivät pystyneet vastaamaan nopeasti kasvavaan työvoiman tarjontaan. Pelastus löytyi Ruotsista. Automatisoitu teollisuus pystyi työllistämään kielitaidottomankin maahanmuuttajan. Volvoja ja Saabeja syntyi liukuhihnalta hyvää vauhtia.
 
1960–1970-luvuilla sadattuhannet suomalaiset muuttivat Ruotsiin. Osa joukosta palasi, suuri osa jäi sille tielleen pysyvästi.
 
Vuosina 1969 ja 1970 maastamuutto oli niin vilkasta, että Suomen väkiluku laski. Edellisen kerran väkiluku oli pienentynyt vuonna 1940, ja silloin syynä oli sota.
 
Ruotsiin muutto pienensi jokaista suurta ikäluokkaa noin 10 000 hengellä muutamassa vuodessa. Se ei vaikuttanut samalla painolla myöhäisempiin ikäluokkiin, joten ne ovat kirineet lähelle suurten ikäluokkien kokoa.
 
Vielä vuonna 2008 suurista ikäluokista asui Ruotsissa viitisen prosenttia. Ruotsalaiset laskevat, että maassa on yli 400 000 suomalaistaustaista. 
 
Maaseudun ihmisten vaikeudet ja Ruotsiin muuton syyt valkenivat virkamiesperheen pojalle vasta 1970-luvulla. 
 
Kurola oli valmistumisen jälkeen Posiolla vallesmannina ja joutui todistamaan ikäviä asioita, kun ihmisiltä ulosmitattiin koko omaisuus jopa sänkyä ja tuolia myöten. Vasaran alle joutui paljon tiloja.
 
Ne, jotka jäivät maaseudulle, elivät vaatimattomasti. Tiloilla oli lehmä tai pari.
 
Synnyttäjinä suuren ikäluokan naiset eivät jatkaneet äitiensä viitoittamalla tiellä, vaan lykkäsivät lastentekoa. Heidän ollessaan parhaassa hedelmällisyysiässä vuonna 1973 syntyvyys oli itsenäisyyden ajan matalimmalla tasolla. Silloin syntyi vain 56 787 lasta.
 
Nyt alle 60 000 lapsen synnytysluvut johtuvat siitä, että hedelmällisyysiässä olevia naisia on vähemmän.
 
Parissakymmenessä vuodessa kuolleisuus ylittää syntyneiden määrän, ellei syntyvyys nouse nykyisestä. Väkiluvun kasvu, jos kasvua ylipäätään saadaan, jää maahanmuuttajien varaan.
 
Vuonna 2014 suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä väheni Suomessa. 
 
Väkiluku kuitenkin kasvoi, kun ulkomailta tuli muuttovoittoa.
 
Aika on kuluttanut suurinta ikäluokkaa. 66-vuotiaina viime vuodenvaihteessa heitä oli jäljellä vajaat 79 000 eli lähes 30 prosenttia vähemmän kuin alun perin.
 
Silti heitä on parikymmentä tuhatta enemmän kuin viime vuonna syntyneiden ikäluokassa, jossa on 57 000 lasta.
 
Se ei ole pohjanoteeraus. Vuonna 2002 syntyi vain 55 555 lasta. Se on itsenäisyyden ajan pienin ikäluokka. 
 
Voidaanko enää puhua suurista ikäluokista?
 
Yliaktuaari Markus Rapo  Tilastokeskuksesta sanoo, että voidaan. Suurimpien joukossa on yhä kolme 1940-luvun lopun ikäluokkaa. 
 
Neljänneksi suurin on nyt vuoden 1952 ikäluokka, johon syntyi reilut 94 000 lasta. Luku on pudonnut noin 18 000:lla. Kaulaa kärkeen on enää alle kolmetuhatta ihmistä.
 
Myrskylä sanoo , että suuret ikäluokat pitävät tilaston kärkipaikkaa vielä kymmenen vuotta. Takana puhaltaa niskaan nuoria ikäluokkia, nelikymppisiä ihmisiä. Joukkoa kasvattavat näillä näkymin maahanmuuttajat.
 
Suurten ikäluokkien eläkeläisistä löytyy hyvin vähän maalle juurilleen palaavia.
 
– Heidät ehditään haastatella paikallislehdissä. Muita ei löydy.
 
Pienet kaupungit kiinnostavat. Helsingistä ikääntyvät muuttavat Hämeenlinnaan, Porvooseen, Lappeenrantaan tai Kouvolaan. 
 
Jotkut muuttavat Saimaan rannalle tai Päijänteelle mökilleen.
 
Vanhat huonokuntoiset maaseutukodit eivät jaksa kiinnostaa hyviin oloihin tottuneita eläkeläisiä.
 
Suuret ikäluokat jäivät terveempinä eläkkeelle kuin heidän vanhempansa. Syntymävuosina tehtyjen ennusteiden mukaan he olisivat kuolleet kymmenen vuotta sitten. Nyt elinaikaa ennustetaan olevan jäljellä parikymmentä vuotta.
 
 Suuret ikäluokat näkyvät vielä kymmenen vuoden päästä tilastoissa piikkinä. Nyt 75-vuotiaita tai sitä vanhempia on vajaat puoli miljoonaa, kymmenen vuoden päästä jo 700 000.
 
Näkyväksi suuri ikäluokka tulee nyt, kun se on eläkkeellä. Kurolan luokkakokouksessa vuosi sitten oli vain eläkeläisiä. 
 
Kurola sanoo, että yhteiskunta on tarjonnut paljon hyvää. Sodanjälkeisten vuosien Vaasaan verrattuna elämä Rovaniemellä erosi kuin yö päivästä. Elintaso on ollut hyvä niin lapsuudenkodissa kuin myöhemmin omassa perheessä.
 
Eläkkeellä ei tarvitse enää taistella paikasta auringossa, vaan voi ottaa rennosti. Perheen jälkikasvu saa aikaa. Isoisä vierailee usein lasten perheissä Helsingissä.
 
Muina harrastuksina ovat Marttojen ruuanlaittokurssit ja sukututkimus sekä toiminta Rotary-klubissa. Kesällä aikaa kuluu mökillä.
 
Jos muuta tekemistä ei ole, voi soittaa kaverille ja pyytää tätä kahvilaan kupposelle.
 
Nyt on aikaa onkohan sullaseurata maailman menoa. Valmis se ei ole. Päätöksenteko junnaa Kurolan mukaan paikallaan, kun kukaan ei luovu mistään.
 
– Ihmiset kuvittelevat, että jossain on lähde, joka pulppuaa rahaa.
 
 
 
Haastattelujen ja Tilastokeskuksen julkaisujen lisäksi tietoja on saatu muun muassa Olavi Haimin asutustoimintaa käsittelevästä kirjoituksesta Yhteiskuntapolitiikka 69 -julkaisussa ja Pekka Puskan rokotusten laajentumista valottavasta kirjoituksesta Kansanterveyslaitoksen lehdessä. Jutun kirjoittajalla on kolme suuriin ikäluokkiin syntynyttä sisarta.

Päivän lehti

19.1.2020