Uutiset

Ahveniston Ampumahiihtäjät jatkaa Suomen ykkösenä?

Ahveniston Ampumahiihtäjien varapuheenjohtajan Matti Hurtan kelpasi edustaa seuraansa lauantaina Riihimäellä pidetyssä Suomen Ampumahiihtoliiton syyskokouksessa. AAH palkittiin nimittäin viidettä kertaa perättäin Suomen parhaana ampumahiihtoseurana.

Ahveniston Ampumahiihtäjät keräsi viime kaudella SM-kisoista 1 860 seurapistettä. Toiseksi yltänyt Kontiolahden Urheilijat sai kokoon 1 600 pinnaa. Kolmas oli lähivuosien menestyjäksi povattu Seinäjoen Hiihtoseura.

AAH:n saalis ampumahiihdon, ampumajuoksun ja rulla-ampumahiihdon SM-kisoissa oli 45 SM-mitalia. Kisajärjestäjänä seuran suurin tapahtuma oli maaliskuun lopulla Ahveniston moottoriradalla järjestetyt normaali- ja pikamatkojen nuorten SM-kisat.

Edustajia nuorten MM-kisoihin

Alkavalla kaudella AAH:n tavoitteisiin kuuluu muun muassa saada neljä edustajaa Kontiolahdella käytäviin nuorten MM-kisoihin.

-Tavoite on realistinen, vaikka Suomen joukkueen koko porukan vahvuus on kaksitoista urheilijaa. Mikael Koivunen, Atte Kiskola, Auli Kiskola ja Henri Lehtomaa ovat näillä näkymin vahvimmat valttikorttimme. Menestystavoitteitakin meillä on, sillä Koivunen osoitti viime talven Euroopan nuorten olympiafestivaalien pikakisan kahdeksannella sijallaan kuuluvansa kärkikaartiin. Mitalista hän jäi vain puolisen minuuttia, Hurtta muistelee.

AAH:n harjoituksissa käy parhaimmillaan kolmisenkymmentä urheilijaa. Viime talven SM-kotikisoissa seuraa edusti päälle kaksikymmentä nuorta. Seurassa on kaikkiaan reilut 200 jäsentä.

-Omat SM-kisat olivat ilman muuta viime kauden kohokohtia. Kaksitoista SM-mitalia, päällimmäisinä Atte Kiskolan, Jussi Jarhon ja Auli Kiskolan kullat, oli mainio saalis. Toivottavasti sama meno jatkuu alkavan kauden kisoissa, Hurtta toivoo.

Hurtta vieraili lauantaina Riihimäellä yksin, sillä pääosa AAH:n nuorista leireilee viikonvaihteessa Muoniossa.

Suomen Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Olli Nepponen ei ihmettele AAH:n vahvaa roolia seurakentällä.

-Ahvenistolla on ollut vuodesta toiseen ahkeria puuhamiehiä, joiden ansiosta laji kukoistaa Hämeenlinnassa. Toivottavasti myös kaupunki, muut seurat ja yhteistyökumppanit ovat tämän havainneet. AAH on ollut vahva tekijä myös liiton toiminnassa, Nepponen muistuttaa. (HäSa)