Uutiset

Ahveniston koulun valinnaisuudesta

Perusopetuksen yläluokkien valinnaiset opinnot on tärkeä ja intohimoja herättävä asia. Koulumme oppilas Ville Korpelin ilmaisi mielipidekirjoituksessaan 21.4. huolensa valinnaisuuden toteutumisesta.

Valinnaisuudessa on kysymys siitä, että yläkoulun oppilaat saavat valita osan 8. ja 9. luokan opinnoistaan ns. kurssitarjottimesta, jonka koulu on laatinut. Kursseja on tarjolla likimain kaikissa koulun oppiaineissa.

Oppilaat ovat yhdessä vanhempiensa kanssa saaneet tehdä kurssivalinnat yhdeksättä luokkaa varten kotona. Valintamenettelyn toisessa vaiheessa oppilaat ovat oppitunnilla siirtäneet kotona tekemänsä valinnat toiselle valintakortille, jossa on merkittynä ne kurssit, jotka koulussa toteutuvat.

Asiaa on siis kotona perusteellisesti harkittu, perehdytty tarjolla oleviin kursseihin ja mietitty, millaisia asioita halutaan oppia.

Kotona on pohdittu myös varavalinnat, jotka otetaan käyttöön siinä tapauksessa, ettei oppilaan valitsemaa kurssia sen valinneitten vähäisen määrän takia voida järjestää.

Villen kohdalla tilanne on se, että viisi hänen kotona tekemistään kuudesta kurssivalinnasta toteutuu. Onnistumisprosentti on siis varsin korkea.

Me ymmärrämme Villen huolen; koulutuksen tulee panostaa enemmän myös teoreettisesti lahjakkaisiin lapsiin.

Elämme kuitenkin Hämeenlinnan kaupungin talousarvion määrittelemissä puitteissa, jossa koulun käytössä olevat määrärahat perustuvat sovittuihin laskentaperusteisiin.

Valinnaisaineitten kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa pitää ryhmässä olla pääsääntöisesti 16 oppilasta, jotta opetus voidaan aloittaa. Villen haluamalle matematiikan jatkokurssille oli ilmoittautunut vain 7 oppilasta.

Se, mitkä valinnaiskurssit toteutuvat, määräytyy siis sekä taloudellisten raamien että oppilaitten tekemien valintojen pohjalta. Ensi lukuvuonna koulussamme toteutuu 9. luokalla 39 valinnaiskurssia.

Ville kuuluu ikäluokkaan, jonka kohdalla otettiin käyttöön uusi valtakunnallinen opetussuunnitelma ja tuntijako. Villen ja häntä vuotta vanhemman toverinsa välinen ero on se, että Ville saa valita yhdeksättä luokkaa varten vain kuusi valinnaiskurssia, kun hänen vuotta vanhemmalla toverillaan on niitä ollut 11.

Uudessa tuntijaossa valinnaisuutta siis kavennettiin merkittävästi ja tunnit siirrettiin matematiikan, äidinkielen, fysiikka-kemian, yhteiskuntaopin ja terveystiedon opetukseen. Näitä siis opiskellaan aiempaa enemmän. Villen kannalta tämä lienee toivottu ja hyvä asia.

Mutta huolta on syytä kantaa myös niistä oppilaista, joitten lahjakkuus ja mielenkiinto kohdistuu enemmän käytännön tekemiseen ja esim. taideaineisiin. Lukuaineitten määrän lisääminen valinnaisuuden kustannuksella ei palvele heidän tarpeitaan.

Erityisesti on syytä kantaa huolta siitä, onko maassamme valittu linja hyväksi pojille. Heidän saavutuksensa lukuaineissa jäävät selvästi jälkeen tyttöjen saavutuksista. Onko peruskoulu edelleen, ja ehkä yhä enemmän, ”oikeakätisten kilttien tyttöjen” koulu?

Opettajat valittu linja asettaa suuren haasteen eteen; oppimisesta on saatava niin kiehtovaa, että pojatkin jaksavat innostua!

Kiitos, Ville, keskustelun herättämisestä.

Taidat kaiken kaikkiaan kuitenkin kuulua opetussuunnitelmauudistuksen voittajiin!

Raimo Merivalo

rehtori

Pekka Järvinen

oppilaanohjauksen lehtori

Ahveniston koulu

Päivän lehti

4.4.2020