Uutiset

Äidinkielen ylioppilaskoe

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat Johanna Lampela ja Liisa Virtanen ottivat kantaa äidinkielen ylioppilaslakokeen suorittamisajankohtaan ( HäSa13.2.).

Kirjoittajat kritisoivat myös Hämeen Sanomien (10.2.) Lyseon lukiota koskevaa uutista, jonka mukaan ” vain pieni joukko rohkeimpia abiturientteja uskaltautui uuteen äidinkielen kokeeseen”. Kirjoittajien mielestä uutinen vääristää kokonaistilannetta.

Mielestämme uutinen ei anna kovin väärää kuvaa: kuten omassa koulussamme Lyseon lukiossa, myös valtakunnallisesti kevään kirjoittajia on entistä vähemmän. Syykin on ymmärrettävä: suuri osa oppilaista halusi ”pelata varman päälle” ja tehdä syksyllä vanhanmuotoisen, tutun kokeen, joka oli tarjolla viimeistä kertaa. Ovathan kokelaat myös vielä opiskelleet vanhan opetussuunnitelman mukaan, joka on valmentanut ensisijaisesti esseekokeeseen.

Oppilasnäkökulmasta pieni huoli uudesta koetyypistä on inhimillinen. Muuttuihan jo kokeen arviointikin. Kokonaisarvosana määräytyy nyt kahden suorituksen keskiarvon perusteella. Aiemmin koesuorituksista paras ratkaisi arvosanan.

Lisäksi uuden kokeen tehtävien kirjo on entistä vaativampi: olisi muistettava peruskoulun kielioppi, kyettävä erittelemään, tuottamaan ja tulkitsemaan kymmeniä tekstilajeja reportaaseista runoihin. Ikään kuin lukiolainen olisi jo tutkija tai ammattitoimittaja! Lampelaa ja Virtasta siteeraten: ”Ei riitä, että osaa oikeinkirjoituksen tai argumentaatioanalyysin,…” – Ei totta tosiaan riitä!

Osa harjoitustehtävänannoista vaikuttaa siltä kuin ne olisi suunniteltu Ylioppilastutkintolautakunnan jäsenille itselleen. Mittaavatko seuraavanlaiset tehtävät äidinkielen hallinnan keskeisimpiä taitoja: ” Erittele novellin harakkamotiivia.” tai ”Tulkitse Paasilinnan kertomusta feministisestä näkökulmasta.”?

Entä sitten kokeen suorittamisajankohta?

Lehtorit Lampela ja Virtanen kehottavat kannanotossaan kirjoittamaan kokeen kolmannen vuoden keväällä. Kantaansa he perustelevat ensiksikin sillä, että oppilaan on ehdittävä suorittaa pakolliset ja syventävät kurssit ennen osallistumistaan kirjoituksiin. Tästä olemme samaa mieltä kirjoittajien kanssa.

Tavanomaisesti myös omassa koulussamme suurin osa oppilaista osallistuu vasta kevään kirjoituksiin. Kurssitarjotin on kuitenkin laadittu niin, että nopeasti etenevä voi suorittaa viimeisen syventävän kurssin jo kolmannen lukuvuoden syksyllä. Mutta esimerkiksi harrastustensa vuoksi hitaammassa aikataulussa etenevä kirjoittaa äidinkielen joskus vasta neljännen vuoden syksyllä tai keväällä.

Kevään kirjoittamisajankohtaa Lampela ja Virtanen puolustavat lisäksi vetoamalla oppilaan kypsymiseen. Kirjoittajat olettavat, että oppilaat kypsyvät samanaikaisesti – kolmannen vuoden keväällä he kaikki olisivat siis ”kypsiä” äidinkielen kokeeseen. Nuoret ovat kuitenkin yksilöitä, jotka kehittyvät hyvin eri tahtiin.

Eiväthän kaikki koulutulokkaatkaan aloita koulua 7-vuotiaina! Ja ala- ja yläkoulunkin raja on jo joustava. Miksei sitten täysi-ikäinen lukiolainen saisi itse suunnitella opintojaan ja arvioida itselleen sopivaa koeajankohtaa?

Oppilasta ei mielestämme myöskään voi estää osallistumasta syksyn kirjoituksiin; jo Ylioppilastutkintolautakunnankin mukaan nykylukiossa on tarjottava mahdollisuus tutkinnon hajauttamiseen.

Opettajat, oppilaanohjaaja ja rehtori kyllä voivat parhaansa mukaan ohjata oikeansuuntaisiin valintoihin. Mutta päätös suorittamisajankohdasta on viime kädessä täysi-ikäisellä oppilaalla.

Me lyseolaiset emme ”pelkää” uutta tekstitaidon koetta! Uskallamme kuitenkin suhtautua asiaan terveen kriittisesti. Mielestämme päättökokeen tulee myös mitata vallitsevien opetussuunnitelmien sisältöjä. Näin ei ollut tänä keväänä. Uudesta tekstitaidon koetyypistä vallitsevissa opetussuunnitelmissa ei ole mainintaa.

Anja Juppala

äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori

Laura Hurjanen

syksyn yo-kokelas

Hämeenlinnan lyseon lukio