Kolumnit Uutiset

Äidinkielessä on mieltä ja merkitystä

Uusi, ensi vuonna voimaan tuleva äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelma puhuttaa. Monia äidinkielen opettajia arveluttaa, kun mukaan ängetään entistä enemmän muun muassa kuvantulkintaa ja media-analyysia.

Kumpikin ovat tärkeitä asioita, mutta täytyykö kaikki opettaa äidinkielen tunnilla? Äidinkielen opettajat ovat jo sanoneet jopa, että heidän oppiaineensa on kuin kaatopaikka, johon kipataan kaikki se, mikä ei muihin aineisiin sovi.

Kaatopaikkana olo tuo ongelmia. Ensinnäkin opetettavaa on hirvittävän paljon. Oppiiko kukaan oikein mitään, jos kaikkia osa-alueita ehditään vain raapaista vähän pinnalta?

Toinen ongelma on se, että moni äidinkielenopettaja tuntee itsensä epävarmaksi joutuessaan opettamaan jotain ihan muuta kuin mihin hänet on koulutettu.

Varsinkin kun äidinkieli ja kirjallisuus jo sinällään ovat valtavia kokonaisuuksia. Ajatelkaa nyt: koko maailmankirjallisuus, suomenkielinen kaunokirjallisuus, eri kirjallisuudenlajit… Sekä kaikki suomen kieleen liittyvä kuten kielioppi, oikeakielisyysasiat, kirjoittaminen, murteet…

Joku voi tietysti hymähtää, miksi sitä suomen kieltä nyt pitäisi suomenkielisille niin paljon opettaa, kun jokainen osaa sitä muutenkin. Mutta kun ei osaa.

Olen viime aikoina lukenut joitakin nuorten kirjoittamia viestejä, joista on ollut vaikea saada selvää. Lyhyessäkin viestissä voi olla useampia oikeinkirjoitusvirheitä, usein merkitykseenkin vaikuttavia. Oikea tulkinta on pitänyt päätellä aikaisemman tietämyksen perusteella.

Äskettäin Helsingin Sanomissa uutisoitiin, ettei iso osa ysiluokkalaisista pysty kirjoittamaan kesätyöhakemusta.

Mutta äidinkielellä on meille syvällisempääkin merkitystä kuin asiallisesti laaditut työpaikkahakemukset.

Kirjailija Petri Tamminen kertoo Eevassa peloistaan ja kohtaamattomuuden tunteestaan.

Koulussakin hän pelkäsi monia asioita, mutta äidinkielen tunneille hän meni aina mielellään. Äidinkielessä oli mieltä ja merkitystä.

Jo lapsena Tamminen löysi kirjat. Kirjoista hän löytää omat tunteensa, nekin ”joita en itse saa sanoiksi, ja siitä huomaan, että elän sittenkin samassa maailmassa toisten kanssa”.

Tamminen siteeraa kirjailija, psykiatri Claes Anderssonia, joka on kertonut äidinkielen tunnilla huomanneensa, että minä olen minä.

Voiko mitään sen tärkeämpää koulussa oppia?

Päivän lehti

29.11.2020

Fingerpori

comic