Uutiset

Aidosti outo on onnellinen

Tämäpä tavatonta. Brittiläinen aatelismies, jolla oli omalaatuisia mieltymyksiä ja runsain mitoin joutilasta aikaa.

Haetaanpa kuppi kahvia.

Charles Waterton (1782-1865) oli malliesimerkki erikoisuuden ja hulluuden rajalla tasapainottelevasta eksentrikosta. Hän oli aikanaan tunnettu eläinten ja niihin liittyvien tutkimusmatkojen ystävä.

Waterton kiipeili puihin vielä 83-vuotiaana. Erinomaisen kuntonsa hän oli hankkinut tarkalla dieetillä ja omintakeisella päivärytmillä, johon kuului herätys kello 03.30, tunti rukoilua kappelissa ja sen jälkeen töitä.

Töihin meno ei luonnollisesti tarkoittanut kellokortin vilauttamista tehdasrakennuksen ovella, mutta ei myöskään omaisuuden hoitoa tai ohjeiden jakamista tilanhoitajille. Waterton omisti tarmonsa eläinten tutkimiseen ja esimerkiksi rakenteli eläinten eri osista uusia lajeja, joita hän säilytti täytettynä kartanossaan.

Yksi eläimistä oli Nocifer-niminen lintu, jolle Waterton rakensi ”katseen kuin Martin Lutherilla hänen lankeemuksensa jälkeen”.

1800-luvun yläluokkainen henkilögalleria on täynnä mahtavia henkilöhahmoja. Kukapa ei tahtoisi Watertonin lisäksi tutustua paroni Sir George Sitwelliin (1862-1943, joka kyllästyi karjansa ulkonäköön ja maalasi lehmien kylkeen posliiniastiastojen pastoraalikuvioita, tai runoilija-taidemaalari William Blakeen (1757-1827), joka vastusti intohimoisesti teollista vallankumousta, näkemättä tarpeelliseksi koskaan astua jalallaan pohjois-Englannin teollisuusalueille.

Huomaamattani olen juonut kahvia jo koko pannullisen.

Viihdyttävyydestään huolimatta eksentrisyyden historia näyttäytyy helposti vain sarjana kuriositeetteja. Sille ovat jatkoa nykyajan 4D-dokumentit, jotka ovat avanneet meille muun muassa rakennusten rakastajien (Kuka voisi unohtaa miehen, joka halusi mennä naimisiin Eiffel-tornin kanssa?) sielunelämää.

Brittiläiseen populaarikulttuuriin erikoistunut tutkija Kari Kallioniemi on kuitenkin tuonut esille mielenkiintoisen seikan. Nimittäin sen, että vaikka eksentrikkojen psyykeä ei liiemmin ole tutkittu, näyttää siltä, että he ovat huomattavasti keskimääräistä onnellisempia ihmisiä.

Kallioniemi viittaa vuosituhannen vaihteessa julkaistuun artikkeliin, jonka mukaan onnellisuuden ydin on paneutuminen johonkin hyvin kiihkeästi. Onnellisimpia ovat ekstentrikot, tavallisuudesta poikkeavalla tavalla elävät, eräänlaiset kylähullut.

Poikkeavuus voi olla mitä tahansa, mikä valtaa mielen ja saa ihmisen lopettamaan vertaamisen muihin.

Nykyaika sietää pitkällekin vietyä erilaisuutta.

Erikoisuus on kysyttyä tavaraa, tosi-tv-ohjelmat ja kääk-lehdet suorastaan yllyttävät siihen. Se on yleistä kuin kansantauti, vaikka ei välttämättä vaarattomampaa kuin sydän- ja verisuonisairaudet.

Voisi siis luulla, että onnellisuuden huipulla olisivat käsittämättömyyksiä tekevät ja puhuvat BB-talon asukkaat, jotka elävät täysin omassa, oikeasta maailmasta vieraantuneessa todellisuudessaan.

Valitettavasti tosieksentrikko ei ole erikoinen vain silloin, kun tv-kamerat ovat paikalla. Omituisuus tekee onnelliseksi vain ollessaan aitoa.