Uutiset

Aikuisten uimakoulussa veden pelko vaihtui uimisen iloon

– Joessa oli saari, jossa oli hiekkaranta. Me lapset soudimme sinne keskenämme. Pelastusliivejä ei ollut kenelläkään. Kahlasin rantaveteen vyötäröä myöten enkä huomannut virtaavan veden syövyttämää kuoppaa, johon astuin. Virta tempaisi jalat alta, vesi lähti viemään, ja silloin tuli hätä. Minut saatiin kiskottua rantaan, mutta päällimmäiseksi jäi tunne siitä, että pelastuin viime tingassa.

49-vuotias kahden kouluikäisen pojan äiti Virpi Isaksson kertaa lapsuusmuistoaan 1970-luvun Torniojokivarresta oululaisen uimahallin aulassa.

Aikuisiällä vedestä on tullut elementti, joka ei enää herätä pelon tunteita, kiitos aikuisten alkeisuimakoulun, jonka Isaksson aloitti viime syksynä.

Aloituspäätöstä edelsi ajatus, joka syntyi uimahallin kahviossa.

– Katselin lapseni uimakoulutuntia ja ajattelin, että lapsia vesi ei pelota ja että miksi minä istun täällä, vaikka voisin olla itsekin uimassa.

Seuraavalla viikolla Isaksson meni altaaseen, mutta olo tuntui kömpelöltä.

– Päätin, että aloitan uimakoulun ja opettelen laittamaan kasvot veteen. Olen sellainen ihminen, että haluan asettaa itselleni tavoitteita, sairaalassa osastonhoitajana työskentelevä Isaksson sanoo.

Tavoite onnistui uimakoulussa heti ensimmäisellä kerralla. Siitä kasvoi sisu ja halu päästä pois mukavuusalueelta.

Myös uimakoulun kannustava ilmapiiri auttoi. Isaksson sanoo, että kannustus on tuntunut uintia opetellessa valtavan tärkeältä aikuisenakin.

Moni aikuisena uimaan opetteleva tuntee epävarmuutta omista taidoistaan ja vertailee itseään muihin, sanoo uimaopettaja ja valmentaja Vilma Haarala.

Haaralan kokemus on, että aikuisten uimataidot vaihtelevat paljon riippuen esimerkiksi siitä, kuinka kauan edellisestä uintikerrasta on, miten uintia on koulussa opetettu tai mitkä ovat olleet mahdollisuudet uinnin harjoitteluun.

– Moni kokee uimataidottomuutensa häpeälliseksi ja kynnyksen aloittaa opettelu korkeaksi. Uimakouluun tulleet ovatkin hyvin usein niitä rohkeimpia, jotka ovat sinut omien taitojensa kanssa ja motivoituneita uuden harrastuksen aloittamiseen.

Haarala sanoo, että tämä on harmillista, sillä uuden oppimisen ei pitäisi olla vain lasten etuoikeus.

Aikuisiällä on mahdollista aloittaa alusta monenlaisia taitoja, jos innostusta vain löytyy. Pikainen nettihaku aikuisten alkeiskursseista antaa tulokseksi esimerkiksi ratsastusta, balettia, miekkailua ja telinevoimistelua.

Silti on usein niin, että uusien taitojen opettelu pelottaa aikuista, sanoo Itä-Suomen yliopiston aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen. Uuden opetteluun liittyy pelko kasvojen menettämisestä ja siitä, ettei harjoittelusta huolimatta opikaan.

– Uusien taitojen opettelu voi olla vaikeampaa aikuisena kuin lapsena. Uusia liikkeitä voi joutua kertaamaan enemmän. Aikuinen joutuu usein myös poisoppimaan asioita. Jos on oppinut vaikkapa uimaan väärällä tekniikalla, oikean tekniikan oppiminen voi olla hitaampaa.

Virpi Isaksson päätti jatkaa uintiharrastusta alkeisuimakoulun päätyttyä jatkokurssilla, jotta lupaavasti kehittynyt uimataito ei rapistuisi. Jatkokurssin päätyttyä opettaja kysyi, haluaisiko hän jatkaa aikuisten harrasteryhmässä.

– Halusin, vaikka jännitti. Ensimmäisellä kerralla nousin jalat tutisten ja voittajana altaasta. Kevään lopulla viimein huomasin, että en enää jännittänyt. Oli vapauttavaa ylittää omat rajansa.

Silja Aitoaho