Uutiset

Aina vaan doping

Huippu-urheilija on tuote, johon on panostettu ja jolla tehdään rahaa.

Tuorein kotimainen dopingkäry yleisurheilussa, kuulantyöntäjä Ville Tiisanojan testosteroninäytteiden vuoksi kirvoittaa jälleen moneen kertaan käytyä keskustelua aiheesta.

Julkisuus tuomitsee taas tunnustuksen tehneen urheilijan, mutta ei välttämättä siinä kohdassa muista kaiken takana olevaa koneistoa, rahoittajia, tukijoita, valmentajia, lääkäreitä, huoltajia jne.

Suomessakin on sentään jonkinlainen tiimi, vaikka ollaankin pienemmissä piireissä kuin Marion Jonesin tai Justin Gatlinin tai vaikka kesäisten ammattipyöräilijöiden talleissa.

Huippu-urheilija on tuote, johon on panostettu ja jolla tehdään rahaa. Menestyksen vaatimuksilla on hintansa.

Ketä kiinnostaa huippu-urheilu, jossa esimerkiksi suomalaiset rämpisivät aina jonon hännillä ”tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto” paroni de Coubertinin periaatteella.

Tilanne on itse asiassa hyvin samankaltainen kuin muussakin liiketoiminnassa, jossa tähdätään voiton maksimointiin. Keinot voiton saavuttamiseksi viedään äärimmäisyyksiin, vaikka riskit tiedetäänkin.

Dopingjunaa on tieteen aikana enää vaikeaa pysäyttää, kilpajuoksu antidopingtoiminnan kanssa on loputonta.

Mitä enemmän taustakoneistolla on voimavaroja kuten jenkeissä, sen tarkempaa on tasapainoilu ”puhtaan” ja”kärähtäneen” huippu-urheilijan välillä.

Painonnoston olympiavoittaja 1968 ”Kulta-Kalle” Kangasniemi myönsi uransa jälkeen käyttäneensä hormoneja, jotka siihen aikaan eivät vielä olleet kiellettyjen aineiden listalla eivätkä toisaalta olleet likimainkaan niin pitkälle testattuja sivuvaikutuksiltaan kuin nykypäivänä. Kalle menetti terveytensä ja kärjisti asian jossakin lausunnossaan ja sanoi doping-aineita liikkuvan kaikissa huippu-urheilutapahtumissa, ei ehkä jossakin ampumakisoissa 1995, mutta voi olla, että sielläkin niitä oli!

Totuus on ainakin se, että doping-aineita ja menettelytapoja (jollainen koettiin verimanipulaation muodossa Lahden MM-hiihdoissa) on varmasti saatavilla, eri asia on, kuka niiden käyttöä hallitsee ja haluaa tietää niistä.

Pitäisikö sitten huippu-urheilussa luoda omat sarjat vapaalle dopingille ja ns. puhtaalle urheilulle? 20 metrin ja 17 metrin kuulantyöntäjille?

Siinäkin tulisi valvonnan vaikeus, tilanne on erilainen kuin lämminveri- ja kylmäveriravureilla.

Voidaankin kysyä, poikkeaako huippu-urheilun syöpä, doping, kovinkaan paljon yhteiskunnan muilla sektoreilla tietyn- laisen pakon edessä syntyvistä tapahtumaketjuista?

Ecirus Macirus

Lammi