Kolumnit Uutiset

Ainakin minulla on sydän paikallaan

Olin vielä joulukuussa elämäni kunnossa – tai niin ainakin kuvittelin.

Sitten kuultiin voimakas sivuääni sydämessä ja sain lopulta kuulla olevani sairas. Aorttaläpän ahtauma johtuu kehnoista geeneistäni. Vääränlainen läppä on kerännyt kalkkia koko elämäni ajan, eikä enää jaksa juurikaan avautua.

Tieto tuli täysin puskista.

Siitä lähtien olen roikkunut löysässä hirressä ja odottanut pääsyä leikkaukseen. Minusta, joka olen aina tottunut menemään sisullani läpi vaikka harmaan kiven, onkin tullut uupunut hiekanjyvänen yhteiskunnan rattaissa.

On ihmisyyden korkeakoulu muuttua omaan kaikkivoipaisuuteensa uskovasta vahvasta haavoittuvaksi ja heikoksi. Suosittelisin kokemusta kaikille, ellei se olisi niin hirvittävän kurjaa.

Uskon ymmärtäväni kirjailija Kari Hotakaista. Kun haastattelin häntä hänen uusimmasta romaanistaan Luonnon laki, ei Hotakainen valittanut osaansa kertaakaan. Hän ei korostanut kolarinsa kurjuutta tai kaatanut katkeruuttaan kuulijansa niskaan.

Hotakainen oli yksinkertaisesti onnellinen siitä, että sai olla elossa.

Samanlainen olo minulla on nyt, vaikken ole vielä edes ollut Hotakaisen veroparatiisiksi nimittämässä sairaalassa. Sitä ottaa kaksin käsin jokaisesta päivästä kiinni ja nauttii pelkästä olemassaolostaan. Elämä on niin mielenkiintoinen seikkailu, että siitä on saatava kaikki irti.

Yksi asia minun on kyllä myönnettävä.

Elämästä on tullut niin arvokas, etten tuhlaa sitä siivoamiseen. Siivota ehtii sitten joskus. Sotku on ikuista, ihminen ei.

Terve ihminen ei voi ymmärtää, millaisen mankelin läpi sairas joutuu käymään läpi.

Olen kulkenut kymmenen vuotta elämässäni vakavasti sairaiden omaisten rinnalla ja kuvittelin ymmärtäväni, mutta en minä oikeasti ymmärtänyt.

Hyvä niin. Onneksi en tiennyt kuinka monesta asiasta sairaat joutuvat luopumaan ja kuinka vaikeaa se on. Kivut olivat oman ymmärrykseni ulottumattomissa, ja hyvä niin. Eiköhän minun aikani ymmärtää koita aikanaan.

Loppujen lopuksi ihminen on yksin sairautensa kanssa, eivätkä siinä terveen neuvot auta. Vain sairas ymmärtää sairasta.

Sairaus avaa silmät. On pakko hyväksyä se tosiasia, ettei elämää voi hallita. Elämässä tapahtuu asioita, joiden edessä on vain alistuttava.

Oman heikkouden ja vajavaisuuden hyväksyminen tekee ihmiselle hyvää.

Emme me ihmiset ole ikuisia, emmekä täydellisiä. Minä valitan nälkääni, viluani tai lattiaa jätetyistä likaisista sukista ihan niin kuin terveenäkin. En minä istu pohtimassa elämän tarkoitusta, vaan katson mieluummin televisiosta Emmerdalea.

Erona entiseen on se, etten jaksa enää hötkyillä turhasta tai valittaa tarpeettomasta. Minulle riittää, että rinnassani läpättää vielä sydän muistuttamassa siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei.