Pohjois-Floridan Jacksonvillessa sijaitseva Jacksonville Landing on suosittu ostoskeskus, jossa on myös useita ravintoloita. Arkistokuva vuodelta 2011. Kuva: James Quine / Alamy Stock Photo
Uutiset

Floridan ampumisen epäilty oli 24-vuotias pelitapahtumaan osallistunut mies

Yhdysvalloissa Floridassa sattuneessa ampumisessa on poliisin mukaan kuollut kolme ihmistä. Heidän joukossaan on myös epäilty ampuja.

Ampuminen sattui sunnuntaina iltapäivällä videopeliturnauksessa. Poliisin mukaan epäilty osallistui turnaukseen.

Jacksonvillen seriffi Mike Williams kertoi sunnuntaina illalla paikallista aikaa, että ampumisessa haavoittui useita. Eri mediatietojen mukaan ampumisessa haavoittuneita on 9–11. Kahden ihmisen kerrotaan loukkaantuneen heidän paetessaan paikalta.

Kaikki loukkaantuneet saavat sairaalahoitoa ja heidän tilansa on vakaa.

Ampuminen sattui videopeliturnauksessa

Ampuminen tapahtui Jacksonville Landing -ostoskeskuksessa sijaitsevassa pizzeriassa. Siellä oli tapahtumahetkellä käynnissä pelitapahtuma, jossa pelattiin videopelin karsintaturnausta. Madden 19 -videopeliturnauksessa pelattiin amerikkalaista jalkapalloa.

Seriffi Williams ei kommentoinut teon motiivia. Uutistoimisto Reuters kertoo paikallismedian tietoihin nojaten, että ampuja oli hävinnyt turnauksessa ja sen jälkeen mediatietojen mukaan hän suuntasi tulen kohti muita pelaajia ja ampui myöhemmin itsensä. Seriffi Williamsin mukaan epäilty ampuja käytti ”ainakin yhtä käsiasetta”.

Kyseessä on kolmas joukkoampuminen Floridassa kahteen vuoteen. Paikallinen poliisi ja FBI jatkavat tapauksen tutkintaa.

Tuoreimpia artikkeleita