Uutiset

Kongressirakennuksessa ammuttu nainen kuollut – Niinistö: "Meneillään on uskomaton demokratian painajainen"

CNN kuvaa tunnelmaa uhkaavaksi. Republikaanien puoluetoimiston läheltä löytyi räjähdelaite, myös demokraattien puoluetoimisto on evakuoitu.
Mielenosoittajat pääsivät tunkeutumaan kongressitaloon Yhdysvaltain pääkaupungissa. Tilanne on edelleen vakava. Kuva: epa08923451
Mielenosoittajat pääsivät tunkeutumaan kongressitaloon Yhdysvaltain pääkaupungissa. Tilanne on edelleen vakava. Kuva: epa08923451

Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden on ottanut kantaa Yhdysvaltain pääkaupungin mielenosoituksiin.

– Demokratiamme on ennennäkemättömän hyökkäyksen kohteena. Se, mitä me näemme, on pieni määrä laittomuuteen omistautuneita ekstremistejä. Haluan sanoa selvästi, ettei tilanne Capitolissa heijasta todellista Amerikkaa. Tämä ei ole erimielisyyttä, tämä on kaaosta ja sen on loputtava nyt, Biden kirjoitti Twitterissä.

Biden myös vaati presidentti Donald Trumpia esiintymään televisiossa ja ”täyttämään valansa ja puolustamaan perustuslakia vaatimalla tämän piirityksen päättymistä”.

Mielenosoittajat tunkeutuivat keskiviikkoiltana kongressiin, kun Bidenin presidentinvaalien voitto piti vahvistaa.

Tilanne kuitenkin keskeytyi ja päätyi kaaokseen ja kongressiedustajat ja senaattorit evakuoitiin.

Noin yhdeltätoista illalla myös Yhdysvaltain kansalliskaarti määrättiin auttamaan levottomuuksien lopettamiseksi Washingtonissa.

Washingtonin poliisin edustaja on vahvistanut useille medioille, että aiemmin kongressirakennuksessa ammuttu nainen on kuollut. CNN kertoi aiemmin, että naista oli ammuttu rintaan.

Lisäksi CNN:n lähteet kertovat, että 24-vuotias mies on kriittisessä tilassa sairaalassa. Mies oli pudonnut lähes kymmenen metrin korkeudelta kiipeiltyään kongressirakennuksen seinillä.

New York Timesin mukaan republikaanien puoluetoimiston luota Washingtonissa on löytynyt räjähdelaite.

Lisäksi demokraattinen puoluetoimisto on jouduttu evakuoimaan epäilyttävän paketin vuoksi.

Paikallisten viranomaisten mukaan republikaanien puoluetoimiston luota löydetty räjähde on tuhottu, mutta demokraattien puoluetoimistosta löytynyttä pakettia ei ole vielä selvitetty.

Niinistö kommentoi tilannetta Twitterissä

Aiemmin keskiviikkona Trump piti kannattajilleen puheen, jossa hän sanoi, ettei tule myöntämään tappiotaan ja toisti väitteensä vaalivilpistä sekä ”varastetuista vaaleista”.

Kun mellakat alkoivat, Trump kehotti Twitterissä ihmisiä pysymään rauhanomaisena. Myöhemmin hän julkaisi videoviestin, jossa kehotti mellakoitsijoita lähtemään kotiin rauhassa.

Monet poliitikot ja tutkijat ovat kommentoineet Yhdysvaltain kärjistynyttä tilannetta laajasti.

Suomen presidentti Sauli Niinistö sanoi, että nyt on meneillään demokratian painajainen.

– Joka hetki tuo nyt Washingtonista uutta mahdotonta: meneillään on uskomaton demokratian painajainen. Rohkaisevaa on, että vastuuntuntoisia on yli puoluerajan, hän kirjoitti Twitterissä keskiviikkoiltana kello kymmenen jälkeen.

Myös pääministeri Sanna Marin kommentoi asiaa Twitterissä:

– Mielenosoittajien tunkeutuminen kongressirakennukseen on erittäin vakava ja huolestuttava asia. Se osoittaa, kuinka tärkeää demokratiaa on puolustaa järkähtämättä.

Ulkoministeri Pekka Haavisto totesi tviitissään, että vaalien tulosta tulee kunnioittaa.

– Järkyttäviä uutisia Yhdysvalloista, yhdestä maailman vanhimmista demokratioista. Vaalien tulosta tulee aina kunnioittaa. Väkivallan on loputtava välittömästi, hän kirjoitti.

Saksan ulkoministeri Heiko Maas totesi, että ”demokratian viholliset ilahtuvat näistä kauheista kuvista, jotka tulevat Washingtonista”.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola totesi tilanteen olevan pelottava, mutta uskoo että tilanne saadaan hallintaan.

– Vallankaappaus yritys tai sillä pelottelu jäänee suutariksi. Äärimielinen presidentti on hautuneena valkoiseen taloon. Mielenosottajien rähinä saatanee kuriin ja kongressi putsatuksi mielenosoittajista. Heidän kannatuksensa näiden kuvien jälkeen sulanee. Pelottavaa, hän kirjoittaa Twitterissä.