Kolumnit Uutiset

Ajastinvieras: Populistin totuudet

Lapsena minulle opetettiin, että valehtelu on väärin.

Harhaluuloja ja vääriä käsityksiä on itse kullakin, mutta ei saa väittää kirkkain silmin asioita, joiden tietää olevan epätosia. Ilmeisesti tämä moraalisääntö kuitenkin lakkasi pätemästä jossakin välissä.

Asia selvisi vasta kun törmäsin poliittisen populismin maailmaan. Siellä tärkeää ei ole miten asiat ovat, vaan miten niiden tunnetasolla koetaan olevan.

Ja jos tosiasiat ovat tunteisiin vetoavan tarinan tiellä, niin sen pahempi tosiasioille. Populismilla ratsastava poliitikko kertoo kannattajilleen mitä nämä haluavat kuulla, oli tämä sitten valikoiva totuus, puolitotuus tai täysin tuulesta temmattua. Jos on poliittisesti tarkoituksenmukaista että hauki on lintu, niin sitten se on.

Hyvänä puolena tässä on se, että populismin ansiosta ei ole enää olemassa puhtaita poliittisia draamoja, vaan kaikessa on nykyään sisäänrakennettuna farssin ainekset.

Kukkeimmillaan tämä näkyi Brittien EU-eron jälkinäytöksessä, jota seuratessa ei tiennyt itkeäkö, nauraako vai purrako oma jalkansa poikki silkasta kolossaalisen typeryyden seuraamisen aiheuttamasta frustraatiosta.

Brexit-kampanja oli hyvin rahoitettu ja taitavasti rakennettu, mutta sen maalaama kuva eronjälkeisestä Britanniasta oli tietoista humpuukia. Kampanjan kärkihahmojen täytyi tietää, ettei EU ja sen byrokratia ole kaikkien ongelman alkusyy.

Vaikka unionista erotaan, työväenluokan menetetyt työpaikat eivät palaa taianomaisesti, maahanmuutto ei lakkaa, eivätkä edes EU-säädökset katoa Britanniasta yhtään mihinkään. Britannian täytyy edelleen noudattaa niitä, koska maa tarvitsee pääsyn EU:n sisämarkkinoille.

Kaiken huipuksi itsenäisyyspuolueen johtaja Nigel Farage joutui jopa avoimesti myöntämään, että hänen lupauksensa kansallisiin terveyspalveluihin ilmestyvistä sadoista miljoonista punnista oli puhdasta satua.

Muiden eroa ajaneiden populistien tavoin hän vaikutti olevan itsekin äimistynyt siitä, että heidän syöttämänsä paksu pajunköysi oli todella nielty.

Tästä tragikomedia vain yltyi. Vastuunkantajat haihtuivat usvan lailla. Sekä hallitus että oppositio menettivät toimintakykynsä ja valtiolaiva lähti seilaamaan ilman peräsintä.

Skotlanti aikoo ilmeisesti pysyä EU:ssa, mikä tarkoittaa vuodesta 1707 jatkuneen unionin päättymistä ja Yhdistyneen Kuningaskunnan hajoamista.

Kaiken tämän luulisi toimivan varoittavana esimerkkinä Suomen populistipoliitikoille sen suhteen, kuinka paljon vapauksia faktojen suhteen kannattaa ottaa.

Mutta vielä mitä!

Ulkoministerimme ehätti jo ilmaisemaan ajatuksen, että saattaahan sitä vaalikamppailun tiimellyksessä puhua kaikenlaista soopaa ja se kuuluu asiaan. Median tehtävä on sitten seuloa siitä, mikä on totta ja mikä tarua.

Poliittisten populistien suunnalta on siis jatkossakin tulossa kansalaisten korviin täyttä hevonkukkua. Ja jos uskotaan, niin se on median vika, eikä valehtelijan itsensä.

 

Andrei Sergejeff
Kirjoittaja on hämeenlinnalainen tietokirjailija.

Päivän lehti

6.6.2020