Uutiset

Ajokiellot napsahtavat nyt entistä pidempinä

Ajokieltojen määrääminen on poliisille viikoittaista rutiinia. Ylikomisario Pertti Jantunen Hämeenlinnan poliisista kertoo käsittelevänsä joitakuita peruutuksia joka viikko.

Viime viikolla niitä oli käsiteltävänä poikkeuksellisen paljon, kymmenkunta. Useimmiten kortti lähtee nuorilta miehiltä.

Yleisin ajokiellon syy on huomattava ylinopeus. Hämeenlinnassa on annettu lähinnä kuukauden-parin ajokieltoja.

Ammattiautoilijoilta kortteja ei Hämeenlinnan seudulla ole otettu. Taksiliitto ei tiedä, että niitä olisi otettu koko maassakaan uuden lain aikana. Myöskään Suomen kuljetus ja logistiikka Skal (entinen kuorma-autoliitto) ei ole havainnut kortteja otetun jäseniltään.

Maaliskuun alussa voimaan tulleen lain mukaan vakavasta piittaamattomuudesta määrättävä hallinnollinen ajokielto on vähintään kuukauden pituinen ja enintään puolen vuoden pituinen. Tätä pitemmät ajokiellot määrätään oikeudessa.