Uutiset

Ak Bars Kazan saapuu Kerhon vieraaksi

Hämeenlinnan Pallokerhon jääkiekkojoukkue on lauantaina kovassa kyydissä. SM-liigaan valmistautuva joukkue kohtaa harjoitusottelussa Venäjän KHL-liigan nimekkään joukkueen Ak Bars Kazanin.

Kello 16 alkava ottelu on todellinen herkkupala lätkän ystäville. Kazanin paidassa nimittäin pelaavat muun muassa huippupelaajat Ilja Nikulin, Danis Zaripov ja Aleksei Morozov. Suomalaistähdistä joukkueen riveissä ovat maailmanmestarit Niko Kapanen, Janne Lahti, Jarkko Immonen ja Janne Pesonen. Kvartetista Kapanen ja Lahti ovat pelanneet aiemmin myös HPK:ssa.

Kazan saapuu Hämeenlinnaan vasta lauantaina. Tuolloin selviää myös joukkueen tarkka kokoonpano. Kakkosmiehistöllään joukkue tuskin kuitenkaan pelaa, sillä Venäjän liiga käynnistyy jo ensi viikolla. Suomen turneen toisessa ottelussaan Kazan kohtaa sunnuntaina Lukon.

Myös HPK:lle lauantain ottelu on tärkeä koitos. Kazan-ottelun jälkeen Kerholla on enää kaksi harjoituspeliä ennen syyskuun 13. päivänä alkavaa liigaa. Joukkue kohtaa ensi viikolla Forssassa pelattavissa otteluissa Ilveksen (keskiviikkona) ja Lukon (perjantaina).

HPK:n hyökkääjä Jesse Saarinen odottelee lauantain ottelua mielenkiinnolla.

– Kazan on Euroopan parhaita joukkueita ja sitä vastaan on siistiä pelata. On mukava nähdä, mihin rahkeet riittävät, Saarinen pohtii.

Rendulicille sopimus,…Alénille kuukausi jatkoa

Kerho on pelannut harjoituskaudella monella eri kokoonpanolla. Kazania vastaan kaukaloon luistelee kuitenkin jo likimain paras miehistö.

– Pyrimme siihen, että kolme viimeistä harjoitusottelua pelaamme parhaalla terveellä kokonpanollamme, suunnittelee Kerhon valmentajatiimiin kuuluva Pasi Arvonen.

Kokoonpanossa ovat mukana myös try out -pestillä kautensa aloittaneet hyökkääjä Borna Rendulic ja puolustaja Juha Alén. Kroatialainen Rendulic on vakuuttanut Kerhon valmennusjohdon ja on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen. Alén puolestaan antaa lisänäyttöjä vielä kuukauden päivät.

– Haluamme tarkkailla Alénin esityksiä vielä ihan oikeissa peleissä, Arvonen sanoo.

HPK:n maalissa Kazan-ottelussa pelaa Mikko Tolvanen. Pakkiparit ovat Dan Spang–Joni Tuominen, Marko Tuulola–Aleksi Laakso, Juha Alén–Juho Mielonen ja Ossi-Petteri Grönholm–Santeri Alatalo. Hyökkäysvitjat ovat Jesse Saarinen–Ville Viitaluoma–Teemu Rautiainen, Tuomas Santavuori–Tuomas Vänttinen–Marko Luomala, Jere Sallinen–Juha Kiilholma–Borna Rendulic ja Jaakko Turtiainen–Otto Paajanen–Robert Leino.

Fanitapaaminen…pelin jälkeen

Lauantain ottelu on myös Ritariareenan kenraaliharjoitus alkavalle liigakaudelle. Syksyn viimeisessä harjoituspelissä hallin kaikki myyntipisteet ja katsomot ovat jo auki, ja ottelua seurataan lehtereillä numeroiduilla paikoilla.

Ohjelma jatkuu myös pelin jälkeen klubiravintolassa järjestettävällä fanitapaamisella, jossa paikalla on koko Kerhon joukkue. (HäSa)