Uutiset

AL: Hämeenlinnalaiskolmikko hakkasi ja ryösti naisen

Kolme rahapulaa potenutta miestä teki kesäkuussa 2010 ryöstöretken Hämeenlinnasta Tampereelle, kertoo Aamulehti verkkosivuillaan.

Miehet etsivät sopivan uhrin verkossa toimivan seksipalveluja välittävän sivuston kautta. Uhriksi valikoitui tamperelainen nainen, jonka kanssa 22-vuotias hämeenlinnalaismies sopi tapaamisen.

Runsasta tuntia myöhemmin kolmikko tunkeutui väkisin sisälle naisen asuntoon. Naisen yrittäessä paeta parvekkeen kautta miehen löivät ja kuristivat häntä.

Kaksi mäiski, kolmas piti vahtia

22-vuotias mies myönsi käyttäneensä väkivaltaa ja vuotta nuorempi mies kertoi pidelleensä pyristelevää naista paikallaan, kun toinen ”mäiski”. Kolmas mies piti ovella vahtia.

Oikeus piti yhteisymmärryksessä tehtyä pahoinpitelyä erittäin julmana. Naisen kasvoihin jouduttiin muun muassa asentamaan titaanilevyjä.

Aamulehden uutisen mukaan oikeus tuomitsi naista pahoinpidelleet miehet kotirauhan rikkomisesta ja törkeästä ryöstöstä noin kahden ja puolen vuoden ehdottomaan vankeuteen. Ovella vahtia pitäneen miehen osalta ryöstöä ei katsottu törkeäksi ja hän sai kymmenen kuukauden ehdollisen tuomion. (HäSa)

LUE AAMULEHDEN UUTINEN TÄSTÄ