Uutiset

AlfaTV aikoo aloittaa omat uutislähetykset – tuleeko Sanna Ukkolasta kanavan uutisankkuri?

Kaupallinen mainoskanavan haluaa kääntää ajankohtaisohjelmillaan kolikon toisen puolen esimerkiksi Yhdysvaltojen uutisoinnissa: "Nyt Yleisradio ja MTV3 tuntuvat kilpailevan siitä, kumpi vääntää
Operatiivinen johtaja Jarmo Kalliola esittelee AlfaTV:n tuoreelle puulle tuoksuvia ja uutuuttaan kiiltäviä uutistoimintatiloja. Kuva: Joel Maisalmi
Operatiivinen johtaja Jarmo Kalliola esittelee AlfaTV:n tuoreelle puulle tuoksuvia ja uutuuttaan kiiltäviä uutistoimintatiloja. Kuva: Joel Maisalmi

Rahoitus on vielä vähän auki, mutta jos asiat sujuvat suunnitellusti, Keravalla toimiva kaupallinen AlfaTV aloittaa syksyllä omat uutislähetykset ja oman ajankohtaistoimituksen toiminnan.

Puitteet ovat jo melkein valmiina.

Alfan nykyisten toimitilojen viereen on noussut hulppea kolmekerroksinen uudisrakennus. Siihen viimeistellään moderneja tiloja uutisstudiolle ja uutisdeskille sekä kanavan nykytuotantoa huomattavasti isommille viihdeohjelmille.

Suuri päästudio on Suomen nykyaikaisin. Tilaa riittää muun muassa kunnon katsomolle.

Tuleeko kanavasta Suomen Fox News?

Kanavan operatiivinen johtaja Jarmo Kalliola sanoo omia uutislähetyksiä tarvittavan, jotta suomalaisessa mediamaailmassa saadaan nostettua esille myös toisenlaisia näkökulmia.

– Oma profiili pitää olla ja erilaista sisältöä kuin muilla. Se on selvää, Kalliolla korostaa.

– Jos otetaan karkea esimerkki, asiaa havainnollistaa se, miten Yhdysvaltojen asioita uutisoidaan Suomessa. Yleisradio ja MTV3 tuntuvat kilpailevan siitä, kumpi vääntää Donald Trumpista parhaat vitsit. Me sen sijaan käännämme myös kolikon toisen puolen. Puolet Yhdysvaltojen kansasta on kuitenkin istuvan presidentin kannattajia.

Tuleeko AlfaTV:stä siis jonkinlainen Suomen Fox News Channel: populismin ja arvokonservatismin äänenkannattaja?

Kalliola nauraa ja pudistelee päätään.

– Pyrimme ainoastaan tasapuoliseen uutisointiin. Annamme näkyvyyden kaikille osapuolille. Omasta mielestäni televisiouutisointi on Suomessa nyt liian yksipuolista.

AlfaTV:n hallituksen puheenjohtaja Harri Haukka (vasemmalla) tuumaa, että tilaa riittää nyt vuokrattavaksi muillekin mediatoimijoille. Samaa mieltä ovat projektipäällikkö Danita Westphal, tiedottaja Elisabet Saranpää ja operatiivinen johtaja Jarmo Kalliola. Kuva: Joel Maisalmi
AlfaTV:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Haukka (vasemmalla) tuumaa, että tilaa riittää nyt vuokrattavaksi muillekin mediatoimijoille. Samaa mieltä ovat projektipäällikkö Danita Westphal, tiedottaja Elisabet Saranpää ja operatiivinen johtaja Jarmo Kalliola. Kuva: Joel Maisalmi

Taustalla kristillinen yhdistys

Televisiokanavan omistaa Brilliance Communications Oy. Yhtiön takana ovat puolestaan kristillinen medialähetysyhdistys IRR-TV ja sen toiminnanjohtaja Hannu Haukka. Hän on myös AlfaTV:n toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja.

Nyt tavoitteena on laajentaa omistuspohjaa. Se edesauttaisi kasvua ja kalliin uutistoiminnan pystyttämistä.

– Ehkä kahden viikon sisällä alamme tehdä myös musiikkiradio-ohjelmaa erään toisen kanavan kanssa. Vielä en voi kertoa, minkä, Jarmo Kalliola paljastaa

– Televisiouutisten puolelle konsulttifirma hakee ankkureita. Firmalla on sitä varten lista alan ammattilaisista, ja se myös kehittää uutiskonseptia.

Kuinka ollakaan studiokäytävällä kävelee vastaan ex-yleläinen toimittaja, juontaja ja kolumnisti Sanna Ukkola. Hän on kuulemma menossa neuvotteluun.

Kalliolan mukaan Ukkola saattaa olla yksi uutispuolen rekrytoinneista, mutta ”nimiä ei ole vielä paperissa”.

Lännen Media ei tavoittanut Ukkolaa perjantaina.

Kristillistä ohjelmaa sunnuntaisin

Omistajayhdistys IRR-TV tuottaa Alfalle kristillistä ohjelmaa. Jarmo Kalliolla sekä vähättelee että painottaa sen osuutta.

– Millään muulla kaupallisella kanavalla ei ole kristillistä ohjelmaa. Meillä sitä on sunnuntaisin niin kuin on Ylelläkin. Kyse on sunnuntaiblokista ja 5-7 prosentista koko AlfaTV:n ohjelmatarjonnasta.

– Toisaalta 70 prosenttia suomalaisista kuuluu kirkkoon. Se joukko on meille tärkeä.

Ei velvollisuutta uutistoimintaan

AlfaTV:n sisällöstä 85 prosenttia on suomalaista, mutta mitään julkista tukea kanava ei saa. Sama pätee muihinkin kaupallisiin televisiokanaviin.

Uutislähetysten aloittamiselle ei ole toimilupaan liittyviä esteitä eikä velvoitteita. Alfa ei ole enää ns. yleisen edun kanava, jollaisella on velvollisuus lähettää uutis- ja ajankohtaisohjelmaa.

Oikaisu: Korjattu 7.3. kello 15.08 Hannu Haukan nimi oikeaksi. (Jutussa luki aiemmin Harri.)

AlfaTV

Keravalla toimiva suomalainen mainosrahoitteinen tv-kanava.

Aloitti toimintansa 2012 nimellä BC-TV, mutta vaihtoi nimen AlfaTV:ksi 2013.

On jatkanut samankaltaista arvokonservatiivista ja perhekeskeistä linjaa kuin vuosina 2009–2012 toiminut SuomiTV.

Suomen kolmanneksi katsotuin kaupallinen tv-kanava, tavoittaa oman ilmoituksensa mukaan yli miljoona katsojaa viikossa.

Tunnettuja ohjelmia muiden muassa Tangomarkkinat, Miss Suomi, Vanhanen, Dosentti ja Kiken kanssa kuntoon.

Päivän lehti

24.9.2020

Fingerpori

comic