Uutiset

Alkupäivät talkoita, loppuviikko pelejä

Lentopallon Power cupin vanhimman ikäluokan pelit pääsivät käyntiin lauantaina, kun N22-sarjassa pelattiin alkulohkojen ottelut. HPK:n joukkue on kivenkova, sillä järjestävä marssittaa kentälle viime kevään naisten Mestaruusliigan mestarijoukkueen ja 1-sarjassa pelaavan akatemiajoukkueen pelaajia. Myös joukkueen valmennuksessa on kultamitalikokemusta, sillä Kerhon keskitorjuja Michaela Madsen luotsaa joukkuekavereitaan Power cupissa.

Alkuturnauskin on ollut kerholaisille työntäyteinen, sillä Eveliina Rautiainen ja kumppanit ovat olleet mukana turnauksen talkoissa.

– Olemme olleet ohjaamassa liikennettä, jakamassa aamupalaa ja ihan tuomareina kentällä. Lisäksi olemme olleet hälytysvalmiudessa, jos jossain on tarvittu apua. Kivaa on ollut. Aamupalan jaossa näimme paljon muita pelaajia eli lähes kaikki koulun joukkueet ja pelaajien joukossa oli tietysti myös tuttuja, Rautiainen sanoi.

HPK:n liigajoukkueen libero myönsi, että pelien alkamista on kuitenkin odotettu.

– Olin haistellut tunnelmaa kaksi päivää, joten mukava oli päästä pelaamaan itsekin. Korhosen Piialla on varmaankin mennyt jo hermot, kun olen joka päivä sanonut, että kohta me saamme pelata, hän nauroi.

Kerhon pelit sujuivat lauantaina odotetusti eli hyvin. Joukkue voitti ensin aamupelissään Ylöjärven Pallon 2–0 (25–19, 25–8), sitten Espoo Lentiksen 2–1 (25–16, 24–26, 15–12) ja päivän päätteeksi Someron Pallon 2–0 (25–14, 25–15).

– Pelit jatkuvat sitten huomenna kahden ottelun verran. Jokaista ottelua lähdetään voittamaan, mutta tietenkin vain iloisella asenteella ja hyvällä meiningillä.

Rautiaisen mielestä meno on ollut Hämeenlinnassa kohdallaan.

– Tosi hyvin on mennyt. Juttelin juuri tänään Antikaisen Anninan (paikallisvastaava) kanssa, eikä hänenkään mukaansa ongelmia ole juurikaan ollut. Tänään tänne alueelle tullessani olin ihan innoissani, että tämä tapahtuu minun kotikaupungissani, 21-vuotias lentopalloilija hehkutti.

Rautiainen oli joukkuekavereineen töissä jo Power cupin valmisteluissa. Kerholaiset olivat mukana muun muassa tyhjentämässä ja siivoamassa alueen koulujen luokkia, jotta turnausvieraat pääsivät niihin majoittumaan. Hämeenlinnalaisten ei kuitenkaan tarvinnut luokkamajoitukseen lähteä.

– Poweriin tietysti kuuluu, että ollaan yötä luokissa. On kuitenkin ollut ihan kiva nukkua kotona, Rautiainen nauroi.

Power cup on nuorelle pelaajalle tuttu. Hän pelaa tänä kesänä turnauksessa kuudetta kertaa.

– Olen mukana ensimmäistä kertaa HPK:n paidassa. Aikaisemmin pelasin Euran ja Lapin Narvi-Pallon kanssa, kolmannen kautensa liiga-Kerhossa syksyllä aloittava Rautainen kertoi.

Asiasanat