Uutiset

Aloituspaikkoja ei ole syytä karsia

Insinööriopiskelijat ja tradenomiopiskelijat ovat esittäneet kyseisten alojen opiskelupaikkojen vähentämistä. Perusteeksi on sanottu, että työtä riittää huonosti valmistuville opiskelijoille ja iso osa myös keskeyttää opintonsa. Olivatpa insinööriopiskelijat oikein eduskuntatalon edessä.

Itse en ole samaa mieltä tarpeesta karsia opiskelupaikkoja.

Yhdyn huoleen opiskelijoiden työllistymisestä.

Mielestäni opiskelupaikkojen vähentäminen ei missään nimessä ole ratkaisu työllistymisongelmiin.

Jos korkeakoulutetuille insinööreille ja tradenomeille ei riitä töitä, vika on ihan jossain muualla kuin opiskelupaikkojen muka liian suuressa määrässä.

Mielestäni opiskelupaikkojen vähentäminen vain pahentaa nuorten työttömyyttä ja uhkaa syrjäytyä liialle päihteidenkäytölle ynnä muulle sellaiselle. On mielestäni parempi, että nuoria vaikka sitten ylikoulutetaan kuin että he ovat kortistossa työttöminä.

Mielestäni on myös kyseenalaista, että ylioppilaista valittaisiin korkeampaan koulutukseen vain ihan pieni huippuopiskelijoiden kerma.

Ylioppilas voi mielestäni erittäin hyvin jatkaa myös toisen asteen ylioppilaspohjaisilla opiskelulinjoilla niin kuin minä olen tehnyt. Mutta ei näihinkään kyseisiin opiskelulinjoihin voi ylioppilaita loputtomasti ottaa opiskelemaan.

Suuret opiskeluiden keskeyttämisluvut puolestaan johtuvat ihan jostain muusta kuin väitetystä korkeakouluopiskelijoiden motivaation puutteesta.

Väitän, että opiskelujen keskeyttämisen takana on taloudellinen ahdinko mihin niin moni opiskelija joutuu. Opintotuesta (jota voi lainalla täydentää) kaikista pienimpänä tukena tuskin tarvitsee muistuttaa tai että kesällä ei saa sitäkään (kaikille ei myöskään riitä kesätöitä). Eli en usko, että oikein yhdenkään korkeakouluopiskelijan keskeyttämisen takana olisi todellinen motivaation puute, vaan taloudellinen pakkorako keskeyttää.

Ensimmäinen kesä rahattomana voi jo pelästyttää.

Päivi Turkki

Hämeenlinna

Päivän lehti

19.1.2020