Uutiset

Alueyhteistyöstä potkua raviurheiluun

Forssan, Lahden, Riihimäen ja Tampereen raviradat ovat sopineet alueellisen yhteistyöprojektin aloittamisesta lokakuussa. Taustalla on Suomen Hippoksen päätös, jossa raviurheilun rakenteiden uudistus käynnistetään alueellisten pilottihankkeiden kautta. Hankkeille lyö tahdit viime kuukausien aikana toteutettu alan ulkopuolinen selvitystyö.

Projektissa kehitetään asiakaslähtöisesti ravitapahtumia ja niiden yleisöpalveluita, Toto-pelaajien palveluita raviradoilla, pelipisteissä ja internetissä sekä parannetaan toimintaa yhteistyökumppanien kanssa. Yhdistämällä uudella tavalla alueen osaamista ja resursseja pyritään saamaan kustannustehokkuutta ja kohdistamaan voimavaroja tehokkaammin myyntiin ja uusasiakashankintaan.

– Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on nykyään kovaa ja myös raviurheilun on lajina pystyttävä uudistumaan, muistuttaa Lahden Jokimaan raviradan toimitusjohtaja Tomi Himanka.

– Lahdessa oli heti alkuun selvää, että haluamme olla mukana kehittämässä alaa. Uskon, että yhteistyössä on voimaa.

Myös Forssa haluaa olla kehittämässä niin omaa toimintaansa kuin koko raviurheilua.

– Jotta pystymme säilyttämään vanhat asiakkaamme ja samanaikaisesti saamaan uusia asiakkaita raviurheilun pariin, on tärkeää avoimin mielin luoda uusia toimintamalleja kuitenkaan unohtamatta vanhoja jo hyväksi todettuja, sanoo Forssan Pilvenmäen raviradan toimitusjohtaja Jari Isometsä.

Raviurheilun nykytilanne on haastava mutta positiivisia merkkejä on ilmassa.

– Välttämätön rakennemuutos on edennyt hitaasti. Nyt on tärkeää keskittyä yhteiseen tekemiseen ja keskittää voimavarat alan nostamiseksi. Palkinnot on saatava nousuun, jotta hevosalan toimintaedellytykset voidaan varmistaa jatkossakin, sanoo Tampereen Teivon raviradan kilpailutoimintaa pyörittävän Pohjois-Hämeen Hippoksen puheenjohtaja Kristiina Ertola.

Riihimäen raviseuran puheenjohtaja Jori Hovi näkee uudet aluepilotit isona mahdollisuutena koko ravitaloudelle.

– Haluamme Riihimäellä olla aktiivisesti luomassa raviurheilun tulevaisuuden toiminta- ja ansaintamalleja. Tunnustelut uuden alueen luomiseksi käytiin hyvässä hengessä ja positiivinen vire neuvotteluissa luo hyvän pohjan onnistumiselle, pohtii Hovi.

Nyt perustettava uusi ravialue vastaa lähes 20 prosenttia maan pelimyynnistä, ja alueella järjestetään vuosittain yli 100 kilpailupäivää. Alueen suurimmat kilpailut vuosittain ovat Suur-Hollola- ajo Lahdessa, nuorten hevosten suurkilpailu Kriterium Tampereella sekä lämminveritammojen Tammavaltikka Forssassa.

Vuonna 2013 alueen radat maksoivat palkintoja kilpailijoille yhteensä 4,3 miljoonaa euroa. (HäSa)

Asiasanat