fbpx
Uutiset

Amanda Virkkuselle narufinaalin SM-pronssia

Hämeenlinnan Voimisteluseuran Amanda Virkkunen ylsi naruohjelmassa pronssille viikonvaihteessa Turussa järjestetyissä rytmisen voimistelun nuorten SM-kisoissa.

Lauantain neliottelun voitti Voimistelu- ja Urheiluseura Elisen Rebecca Gergalo 58,050 pisteellä ennen Sport Club Vantaan Alsesia Kolomaista. Kolomaisen yhteispisteet olivat 55,358. Pronssia neliottelussa sai Turun Naisvoimistelijoiden Julia Laine 53,500 pistellä. HämVS:n Amanda Virkkunen sijoittui 15 finalistin kisassa kuudenneksi 50,500 pisteellä.

Toisena kilpailupäivänä kisattiin välinekohtaisissa finaaleissa. Ensimmäisen kilpailupäivän suoritusten perusteella jokaisen välineen kahdeksan parasta voimistelijaa pääsi välinefinaaliin.

Amanda Virkkunen sai finaalipaikan sekä naru- että pallo-ohjelmallaan. Onnistunut suoritus toi SM-pronssia narufinaalissa. Pallofinaalissa Virkkusen sijoitus oli seitsemäs. Välinekohtaisia mestaruuksia voittivat SVS:n Gergalo naru-, vanne- ja keilaohjelmillaan sekä SC Vantaan Kolomainen pallo-ohjelmallaan.

Hämeenlinnan Voimisteluseuran uutena päätoimisena valmentajana aloitti syyskuun lopulla Kroatiasta Suomeen muuttanut Valentina Farkas Sambolec. Nuorten SM-kilpailut olivat hänelle ensimmäiset arvokilpailut uudessa seurassa.

 

Asiasanat

Menot