Uutiset

Amazonin sademetsän palot etenevät ennätysvauhtia

Brasilian avaruusinstituutin mukaan palot ja metsän tuhoaminen ovat kiihtyneet presidentti Jair Bolsonaron kaudella.
Metsätyömies sahaa puuta Amazonin sademetsässä 14. elokuuta julkaistussa kuvassa. Tilastojen mukaan sademetsän tuhoaminen on kiihtynyt presidentti Jair Bolsonaron astuttua virkaan tammikuussa. Kuva: MARCELO SAYAO
Metsätyömies sahaa puuta Amazonin sademetsässä 14. elokuuta julkaistussa kuvassa. Tilastojen mukaan sademetsän tuhoaminen on kiihtynyt presidentti Jair Bolsonaron astuttua virkaan tammikuussa. Kuva: MARCELO SAYAO

Brasilian puolella sijaitsevassa Amazonin sademetsässä on tänä vuonna ollut ennätysmäärä metsäpaloja, kertoo maan avaruustutkimusinstituutti BBC:n mukaan.

Kansallisen avaruustutkimusinstituutin (Inpe) mukaan sen satelliittien keräämät tiedot kertovat, että metsäpaloissa on ollut lisäystä vuoden 2018 paloihin 83 prosenttia.

Muutama viikko sitten presidentti Jair Bolsonaro erotti instituutin johtajan heidän riideltyä instituutin julkaisemista metsien hävittämistä koskevista tilastoista.

Metsäpalojen aiheuttama savu toi sähkökatkon São Pauloon maanantaina.

Päiväsaikaan tapahtunut sähkökatko kesti noin tunnin. Sen aikana voimakkaat tuulet olivat tuoneet savua Amazonasin ja Rondonin osavaltiossa palavista metsistä. Alueet sijaitsevat yli 2 700 kilometrin päässä kaupungista.

Amazon on maailman suurin sademetsä ja se on merkittävä hiilivarasto joka hidastaa maailmanlaajuista ilmaston lämpenemistä.

Bolsonaro rohkaisee hävittämään sademetsää

Luonnonsuojelijat syyttävät Bolsonaroa siitä, että tämä rohkaisee puunkaatajia ja maanviljelijöitä hävittämään sademetsää.

Inpe kertoi havainneensa yli 72 000 metsäpaloa tammikuun ja elokuun välisenä aikana. Kyseessä on korkein luku sitten tilastoinnin alkamisen vuonna 2013. Viime torstain jälkeen enimmäkseen Amazonin alueella on havaittu yli 9 500 metsäpaloa.

Satelliittikuvat osoittavat Brasilian pohjoisimman osavaltion Roraiman olevan mustan savun peitossa. Viereinen Amazonasin osavaltio on julistanut metsäpalojen vuoksi hätätilan.

Metsäpalot alkavat usein Brasiliassa kuivan kauden aikana vahingossa, mutta niitä sytytetään myös tahallaan metsän raivaamiseksi pois laidunmaan tieltä.

Bolsonaro vähätteli tuoreimpia tietoja sanomalla, että nyt on “queimada-kausi”, jolloin maanviljelijät käyttävät tulta puhdistaakseen maata.

“Olen Nero, joka sytyttää Amazonin liekkeihin”

– Minua on kutsuttu kapteeni Moottorisahaksi. Nyt olen Nero, joka sytyttää Amazonin liekkeihin, hän kertoi Reutersin mukaan.

Inpen mukaan metsäpalojen määrä on huomattavasti suurempi kuin normaalisti kuivana kautena ilmaantuvien palojen.

– Kuiva kausi luo hyvät olosuhteet käyttää ja levittää tulta, mutta palot ovat ihmisten työtä, joka tahallaan tai vahingossa, sanoi Inpen tutkija Alberto Setzer Reutersille.

Tutkijoiden mukaan Amazonin sademetsän tuhoaminen on kiihtynyt sen jälkeen kun Bolsonaro astui virkaan tammikuussa.

Viime kuussa äärioikeistolainen presidentti syytti Inpen johtajaa valehtelusta koskien Amazonin metsätuhon laajuutta. Inpen mukaan kesäkuussa metsätuho oli kasvanut 88 prosenttia verrattuna vuoden 2018 kesäkuuhun. Inpen johtaja kertoi myöhemmin tulleensa erotetuksi.

Jutun alussa korjattu metsäpalojen koskevan Brasilian puolella sijaitsevaa Amazonin sademetsää.