Uutiset

Ambulanssi lääkintäväen juoppotaksina

Ryhmä brittiläisiä lääkäreitä ja sairaanhoitajia on joutunut melkoiseen liemeen. Heidän harkintansa petti, kun tiimi tilasi syntymäpäiväjuhlien jälkeen ambulanssin kuljettamaan juopuneita kotiin.

Onnettoman idean sai joukko Telfordissa toimivan Princess Royal -sairaalan työntekijöitä. He olivat viettäneet synttäreitä eräässä pubissa, ja joku keksi tilata paikalle ambulanssin taksirahojen säästämiseksi.

Moni pubin asiakas paheksui, kun sairasauto kaarsi juottolan pihaan ja lääkintäväki ahtautui kyytiin.

Shropshiren ambulanssipalvelun edustaja pyysi tapausta anteeksi omasta puolestaan.

– Ambulanssien ja sairaaloiden henkilökunnan suhde on aina ollut hyvin läheinen. Valitettavasti nyt mentiin liian pitkälle.
Sekä sairaalan juhlaremmille että heitä kuljettaneelle ambulanssikuskille on luvassa kurinpalautusta.

STT

Äänestys: Björk on kummallisin julkimo

Islantilainen poplaulaja Björk on maailman kummallisin julkkis, jos tuoreeseen äänestykseen on luottaminen. Merkillisimmän julkimon valitsivat brittiläisen Homes and Antiques -aikakauslehden lukijat.

Björkin tempauksiin lukeutuu esimerkiksi pukeutuminen joutseneksi Hollywoodin palkintogaalaan.

– Björk nousi äänestyksen voittajaksi omituisien asujensa ja hyvin yksilöllisen musiikkinsa vuoksi, arvioi kyselyn tehneen lehden edustaja Bernie Herlihy.

Menninkäismäinen naislaulaja pääsi aikanaan esiin Sugarcubes-yhtyeen solistina. Björk kohosi supertähdeksi soolourallaan.

STT

Bensapihi ennätysyritys

Brittiläinen pariskunta yrittää päästä Guinnessin ennätyskirjaan autoilemalla maailman ympäri. Hankkeen ideana on kiertää planeetta ennätyksellisen pienellä bensiinin kulutuksella.

John ja Helen Taylor käyttävät matkalla autossaan uutta, säästeliästä bensatyyppiä. Pariskunta myös osaa taloudellisen ajotavan: heillä on jo tätä ennen nimissään 34 voittoa bensapihin ajotavan kisoissa.

Taylorit lähtevät matkaan Lontoosta tiistaina aamupäivällä. Kaksikko kaasuttelee tien päälle Waterloo Placelta, mistä he ajavat ohi The Reform Clubin. Tältä klubilta alkoi kuuluisa planeetan kierros Jules Vernen romaanissa Maailman ympäri 80 päivässä.

Ennätyskokeen mitaksi on laskettu 28 970 kilometriä. Taylorien on määrä vierailla 70 päivän aikana 25 maassa.

STT

Päivän lehti

26.1.2020