fbpx

Ammatit ja miehet/naiset

 

Kun on aikansa äheltänyt sävellysmietteissä, ei välttämättä muista, mitä tulikaan aikoinaan tehdyksi.
 
Yleensä – kun ja jos – ryhtyy johonkin puuhaan jostain syystä, työn alla oleva kohde on päällimmäisenä ja aikaisemmat aikaansaannokset tuppaavat toisinaan unohtumaan. Taannoin käsiini tuli hyllyltä partituuri, jonka  olin kansilehden mukaan vuosia sitten saanut aikaiseksi kappaleen oboelle, trumpetille ja jousistolle – itse en muistanut moista tehneeni ollenkaan. Asiaan oli vaikuttanut sekin tosiasia, että ko. luomusta ei ole koskaan esitetty. Aikaansaannos vaikutti kuitenkin täysin hyväksyttävältä, joten ajatuksiin on tullut tyrkyttää sitä esitysasteelle…..
 
Mutta kaikkea ei ole unohdettu. Tässä taannoin muuan nuori italialainen trumpetisti kaipasi sävellystäni, jota hänen professori-opettajansa oli suositellut. Asia tietysti hoidettiin heti. Kun saman trumpetistin kitaristiystävä kyseli kitaralle joskus tekemääni pientä sooloa, jota en itse ole osannut arvostaa, se piti tietysti toimittaa, kun kerran kysyntää oli. Mutta sitten tuli aivan tuoretta tarvetta nokkahuilulle ja yhtyeelle – tämä aikaansaannos on sekin vuosien takaa, mutta muistin sen olemassaolon, joten rohkenin pyytää kysyjää tilaamaan nuottiaineiston maamme musiikin tiedotuskeskuksesta.
 
Täytyy tunnustaa, että mieltä lämmittää jo olemassa olevien luomusten esiintulo – kollegojen kanssa on ollut juttua siitä, että aina vain pitäisi olla tarjolla jotain uutta, esittämätöntä aineistoa, jonka ensiesittäjä sitten kirjaa ansiolistaansa. Toisaalta, hyvä niinkin – jos omaehtoiset luomukset eivät tule missään esille, ne eivät oikeastaan ole olemassa. Olen toisaalta tavannut kollegoja, jotka toivorikkaasti uskovat esittämättömien teosten tulevan voimallisesti tapetille heidän kuoltuaan. Voihan asia noinkin olla, mutta mitä ihmeen iloa siitä on tekijälle? 
 
Koska olen jo mielestäni tarpeeksi tehnyt sitä ja myös tätä, en ole enää ruvennut nuotteja puurtamaan puhtaalta pöydältä – en taitaisi pahemmin häiriintyä, vaikka en tekisi mitään. Kuitenkaan en ole päässyt kiinni vetelehtivään elämään, sillä ainakin kerran vuodessa jostakin tulee viesti – toivomus tai suoranainen tilaus, jonka esittäjä on puhunut minut pyörryksiin, ja taas on ähellys alkanut. Viimeisin tapaus on oululainen hanuristi Timo Kinnunen, jonka olen tiennyt aika veitikaksi jo tuolta neljännesvuosisadan takaa. Hän esiintyy saksalaisilla estradeilla triossa, johon hänen lisäkseen kuuluvat kitaristi ja kontrabasisti, ja nyt piti saada uutuus ensi kesän kiertueille. Soittimisto ei ollut minulle ihan mieluinen yhdistelmä, mutta miehen taidot ja mieltymykset tuntien läksin väsäämään kappaletta, joka saanee kesän mittaan esityksiä Saksassa.
 
Noin yleisesti ottaen huomaan eläneeni aktiivivuoteni varsin hyvään aikaan. Vaikka musiikkia nykyisin kaadetaan päälle joka puolelta, rohkenen olettaa, että viime vuosina säveltäjäyhdistykseen liittyneet nuoret tekijät joutuvat kovasti kamppailemaan paikasta auringossa – kaikille ei tule löytymään paikkaa menestyksen poluilla.
 

Menot

Uusimmat