Uutiset

Analyysi: Paikallinen sopiminen on työmarkkinoiden Iisakinkirkko ja Olkiluoto 3 – tämän vuoksi ikuisuusaiheesta päättäminen on vaikeaa

Teknologiateollisuuden päätös siirtää työehdoista sopiminen paikalliselle tasolle oli suurin työmarkkinapommi vähään aikaan. Aiemmin paikalliseen sopimiseen ovat päättäneet siirtyä metsäteollisuuden yritykset. Kyse on kommentoijasta riippuen joko pyrkimyksestä horjuttaa työehtosopimusten yleissitovuutta tai kilpailukyvyn ylläpidosta joustavuutta lisäämällä. Vesiperän vetänyt kolmikantainen työryhmä jatkaa keskusteluaan paikallisen sopimisen edistämiseksi. Siltä on kuitenkin turha odottaa merkittäviä avauksia puoliväliriiheen ja tuskin sen jälkeenkään, arvioi Lännen Median Jussi Orell.
Teknologiateollisuuden sopimuksen on totuttu näyttävän suuntaa myös muiden alojen sopimuksille. Jatkossa osa teknologia-alan yrityksistä sopii työehdoista yrityskohtaisesti. Kuva: Arkisto

Teknologiateollisuuden päätös siirtää työehdoista sopiminen paikalliselle tasolle oli suurin työmarkkinapommi vähään aikaan. Aiemmin paikalliseen sopimiseen ovat päättäneet siirtyä metsäteollisuuden yritykset. Kyse on kommentoijasta riippuen joko pyrkimyksestä horjuttaa työehtosopimusten yleissitovuutta tai kilpailukyvyn ylläpidosta joustavuutta lisäämällä. Vesiperän vetänyt kolmikantainen työryhmä jatkaa keskusteluaan paikallisen sopimisen edistämiseksi. Siltä on kuitenkin turha odottaa merkittäviä avauksia puoliväliriiheen ja tuskin sen jälkeenkään, arvioi Lännen Median Jussi Orell.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Hämeen Sanomien jutut.