Uutiset

Andersson ehdotti: Valtio voisi yhden vuoden ajan maksaa lähes kokonaan kulut polttomoottoriautojen muuttamisesta biokaasulla käyviksi

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vaati jokaista puoluetta esittämään omat keinonsa ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Kuva: Matias Honkamaa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vaati jokaista puoluetta esittämään omat keinonsa ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Kuva: Matias Honkamaa

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson ehdottaa, että valtio voisi yhden vuoden ajan maksaa lähes kokonaan kustannukset siitä, että polttomoottoriauto muutetaan käymään biokaasulla.

Hän sanoi vasemmistoliiton puoluekokouksessa pitämässään linjapuheessa, että jos autoa tarvitsevien ihmisten halutaan vaihtavan vähäpäästöisiin ajoneuvoihin, se on tehtävä kohtuuhintaiseksi myös niille, joilla ei ole varaa sähköautoon.

– Bioetanoli- ja biokaasukonvertoinnin tukeminen on järkevä ja kustannustehokas tapa tukea pienituloisia ilmastotyössä. Valtion pitää panostaa tankkausinfran rakentamiseen koko maahan, minkä lisäksi konvertointitukea pitää lisätä.

– Yksi mahdollinen ratkaisu siirtymän vauhdittamiseksi voisi olla esimerkiksi se, että yhden vuoden aikana valtio maksaisi biokaasukonvertoinnin lähes kokonaan kaikille halukkaille, Andersson ehdotti.

Ranskan keltaliivit osoittivat Anderssonin mukaan sen, että ilmastokriisin ratkaiseminen onnistuu ainoastaan, jos se tehdään oikeudenmukaisen siirtymän kautta. Ympäristöystävällisten valintojen tulisi olla mahdollista kaikille.

– Jos haluamme ihmisten käyttävän joukkoliikennettä nykyistä enemmän, sen pitää näkyä matalampina lippujen hintoina ja parempana palvelutasona.’

”Emme halua tehtaita pois”

Ilmastokriisi on Anderssonin mukaan myös mahdollisuus rakentaa yhteiskunnasta aiempaa oikeudenmukaisempi ja toimivampi.

– Me emme halua tehtaita pois Suomesta, vaan haluamme tehdä esimerkiksi Raahen terästehtaasta hiilineutraalin.

– On fiksumpaa ohjata yritystukia siihen suuntaan, että ne kannustavat yrityksiä päivittämään liiketoimintamallinsa kestäviksi sen sijaan, että ilmastokriisin torjunta tekisi liiketoiminnasta mahdotonta.

”Toisen asteen tutkinto työttömyysturvalla”

Anderssonin mukaan hallituksen tärkein lupaus koskee tavallisten suomalaisten arjen tuntuvaa parantamista.

– Se on lupaus nykyistä pienemmistä ryhmistä varhaiskasvatuksessa, teiden peruskorjauksesta, nykyistä lyhyemmistä terveyskeskusjonoista sekä eläkkeestä, joka riittää sekä ruokaan että lääkkeisiin.

Anderssonin mukaan työikäiselle väestölle on luotava uusia mahdollisuuksia osaamisen päivittämiseen.

– Jokaiselle perusasteen varassa olevalle yli 25-vuotiaalle pitää antaa mahdollisuus suorittaa toisen asteen tutkinto työttömyysturvalla.

Vasemmistoliitto ei Anderssonin mukaan suostu lokeroimaan itseään niihin kapeisiin muotteihin, joita sille nykyään hanakasti tarjotaan.

– Me emme ole joko punavihreiden tai ay-aktiivien puolue. Tämä puolue on paikka, jossa duunari Raahen terästehtaalta, eläkeläinen Sauvosta, sairaanhoitaja Imatralta ja opiskelija-aktiivi Helsingistä kohtaavat.