Uutiset

Ankkurille valtakunnallinen palkinto

Hämeenlinnassa kehitetty Ankkuri-toimintatapa on palkittu valtakunnan parhaana rikostorjuntahankkeena. Se lähtee edustamaan Suomea EU-maiden väliseen rikostorjuntakilpailuun. Valinnan teki oikeusministeriön alainen rikoksentorjuntaneuvosto.

Ankkuri on moniammatillinen työryhmä, joka keskittyy alle 18-vuotiaiden poliisin kanssa tekemisiin joutuvien sekä etenkin lapsiperheissä lähisuhdeväkivaltaa kokevien nopeaan auttamiseen. Vuonna 2004 hankkeena aloittaneen ja vuodesta 2007 pysyvästi toimineen Ankkurin tulokset ovat osoittautuneet erinomaisiksi.

Hämeenlinnasta toiminta on laajennettu Riihimäen ja Forssa seuduille ja sittemmin Lahti, Helsinki ja Kokkola ovat aloittaneet Ankkuri-toiminnan. Pietarsaari on aloittamassa.

– Tällä on Kanta-Hämeelle vahva merkitys. Mukana ovat poliisi ja kunnat, sanoo Kanta-Hämeen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Mika Heikkonen.

Hän korostaa, että pienellä panostuksella saadaan suuri vaikuttavuus ja säästetään yhteiskunnan varoja.

Tiimissä neljän alan ammattilaiset

Yhdessä Ankkuri-tiimissä työskentelee kokopäiväisesti kolme ja puolipäiväisesti yksi työntekijä. Mukana on poliisi, sosiaalityöntekijä, psykiatrinen sairaanhoitaja ja nuorisotyöntekijä. Hämeenlinnassa poliisien määrä lisätään kahdeksi ensin puolen vuoden kokeilujakson ajaksi, ja jos tulokset ovat hyviä, pysyvästi.

– Tämä on ratkaisu-, ei rankaisukeskeistä toimintaa, kertoo alusta asti mukana ollut nuorisotyöntekijä Peter Petro. Esimerkkinä hän mainitsee, että kun Ankkuri puuttuu kymmenvuotiaan karkinnäpistelyyn, näpistely saadaan loppumaan 97 prosentilta. Suurissa kaupungeissa alle 15-vuotiaiden näpistelyyn ei käytännössä puututa mitenkään.

Psykiatrinen sairaanhoitaja Tarja Rannikko sanoo, että perheväkivaltatapauksissa Ankkurin puuttuminen vaikuttaa koko perheeseen.

– Tapaaminen on voimakkaasti vaikuttava, kun perhe kohtaa monta ammattilaista yhdellä kerralla, hän perustelee.

Samalla myös säästetään asiakkaiden juoksuttamista luukulta toiselle. Kun puuttuminen lisäksi on nopeaa, se tehoaa hyvin. Viime aikoina tosin 2-3 viikon tavoiteajasta on työmäärän kasvun vuoksi lipsuttu pariin kuukauteen.

– Kauttamme kulkee noin 40 prosenttia pelkästään Hämeenlinnan kaupungin lastensuojeluilmoituksista, sosiaalityöntekijä Jonna Laitonen kertoo.

Vaikka Ankkurin synnyttäminen on vaatinut paljon työtä ja vaivaa, toimintaperiaate on yksinkertainen.

– Nopeata, tehokasta ja vaikuttavaa toimintaa, tiivistää Heikkonen.

Hänen mukaansa tärkeätä on, että toimintatapa on helposti levitettävissä Suomen muihin poliisilaitoksiin ja yhtä hyvin muihin Euroopan maihin. (HäSa)