Uutiset

Anna-Mari Kähärä julkaisi levyllisen pieniä elokuvia

Anna-Mari Kähärä tunnetaan monipuolisena taiteilijana, jonka konsertit ovat saavuttaneet lähes kulttimaineen. Nyt hän julkaisee odotetun ensimmäisen soololevynsä orkesterinsa kanssa.

Levyn sävellykset ovat tuttuja muun muassa Anna-Mari Kähärän Orkesterin loppuunmyydyistä Huvilatelttakonserteista Helsingin juhlaviikoilla viime kesänä.

Ohjelmistosta levylle on valikoitunut seitsemän laulua. Sävellykset ovat Kähärän. Sanat koostuvat englanninkielisistä runoista 1800-luvulta tähän päivään. Mukana on esimerkiksi Charles Bukowskin (1920-1994) runo War ja Robert Louis Stevensonin (1850-1894) Requiem.

Kähärä ei sävellä kello kädessä. Suurin osa levyn kappaleista kestää kuusi tai seitsemän minuuttia.

– Olennaista tälle levylle on, että biiseille on annettu niiden vaatima aika ja tila. Monissa runoissa on vahva lataus, niitä ei voi ohittaa nopeasti. Levyn laulut ovat kuin lyhytelokuvia. Niissä on pieni elokuva seitsemässä minuutissa.

Anna-Mari Kähärän Orkesterin levynjulkaisukonsertteja on kaksi. Ensimmäinen oli eilen tiistaina ja toinen pidetään tänään keskiviikkona.

Materiaalia vaikka kymmenelle levylle

Kähärä tunnetaan paitsi säveltäjänä myös solistina ja tuottajana. Hänen skaalansa kattaa niin klassisen musiikin, jazzin kuin teatterin ja elokuvankin tuotantoja. Hän vaikuttaa orkesterinsa lisäksi muun muassa How Many Sisters ja Kirmo Lintinen -triossa, Zetaboossa, Pekka Kuusisto duossa ja Luomu Players -kansanmusiikkikokoonpanossa.

Kähärältä on tivattu soololevyä usein, mutta se ei ole ollut hänelle pakkomielle.

– Olen soittanut niin monissa hyvissä orkestereissa ja saanut tehdä niin mielenkiintoisia duuneja, että soolouralle ryhtyminen ei koskaan ole ollut tärkeää. Materiaalia olisi kyllä kertynyt jo vaikka kymmenelle levylle.

– Nyt aika oli luonteva. Tuntui luonnolliselta tehdä ensimmäinen levy tämän orkesterin kanssa kypsyneestä materiaalista. Tästä tuli selkeästi Anna-Mari Kähärän Orkesterin levy. Vaikka se kulkee minun nimelläni, on orkesterin panos siinä voimakkaasti läsnä.

Kähärä kokosi taidokkaan orkesterinsa vuonna 2003, kun hän voitti Yrjö-palkinnon ja tarvitsi bändin Jazzliiton kiertueelle. Yhtyeessä soittavat Pekka Kuusisto, Marzi Nyman, Zarkus Poussa ja Jarmo Saari.

– Yksi tärkeä valintaperuste bändiin oli, että kaikki haluavat laulaa. Jazzympyröissä on aika harvinaista, että instrumentalisti laulaa. Tämä onkin sellainen pieni provosointi, jotta Suomen muusikot rupeaisivat laulamaan. Monet hyvät soittajat osaavat laulaa, mutta eivät ehkä kehtaa. Mikä on aika hassua. Ihmisääni on hyvä mauste missä tahansa musiikissa.

Musiikki runon mukaan

Anna-Mari Kähärän Orkesterin levyä ei voi eikä pidä määritellä, mutta sen äänimaisemassa voi havaita sävyjä niin laulupohjaisesta jazzista kuin maailmanmusiikistakin.

– En useinkaan ajattele musiikkia tehdessäni, tuleeko siitä klassista, kansanmusiikkia vai poppia. Biisit menevät runon mukaan. Se, millaisia sävellyksiä ja sovituksia niistä tulee, on aika paljon hetkestä kiinni ja myös siitä, millaista musiikkia sitä on elämänsä aikana soittanut.

Kähärä kertoo tarttuvansa runoihin, jotka jo itsessään soivat, joissa on sisään rakennettu rytmi. Sellainen runo säveltäjällä on hänen mielestään oikeus säveltää. Proosaa hän ei juurikaan sävellä.

– Kannan usein mukanani kirjaa, johon olen kerännyt vuosien varrella minuun kolahtaneita runoja, joita ei ole ollut heti aikaa säveltää. Runopankissani on vielä monta hyvää runoa.

Vaikka omiin lauluihin englanti taipuu toistaiseksi paremmin, Anna-Mari Kähärä säveltää myös suomenkielisiä runoja kuoroille ja solisteille, esimerkiksi Susanna Haavistolle ja lauluyhtye Rajattomalle.

– Menkää hyvät ihmiset rohkeasti levykauppaan ja etsikää suomalaista marginaalimusiikkia. Meillä tehdään paljon esimerkiksi kansanmusiikki- ja jazzlevyjä, joiden olemassaolosta harva edes tietää, koska pienillä levy-yhtiöillä ei ole varaa mainostaa niitä, Kähärä sanoo.

– Jokainen voi toimia mesenaattina marginaalimusiikin tekijöille ostamalla pari levyä. Tukekaa suomalaisia taiteilijoita! (STT)