Uutiset

Antti Lindtman saamassa jatkon – sdp:n ryhmässä olisi ollut valmius syrjäyttää hänet luottamuspulan takia

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on saamassa jatkoajan tehtävässään.

Hänet ollaan valitsemassa uudelleen sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi torstaina 2. helmikuuta, kun eduskunta aloittaa istuntokautensa valtiopäivien avajaisten yhteydessä.

Useista demarilähteistä vahvistetaan Lindtmanin jatkon ohella Lännen Medialle, että sdp:n eduskuntaryhmän enemmistöllä olisi ollut valmius syrjäyttää Lindtman ryhmäjohtajan paikalta luottamuspulan takia.

Tällöin eduskuntaryhmän enemmistö olisi nostanut tehtävään naisen, esimerkiksi Susanna Huovisen tai Krista Kiurun. Myös Jutta Urpilaisen nimi on ollut esillä Lindtmanin seuraajakeskusteluissa.

Lindtmanin syrjäyttämistä pohjustanut kansanedustajien joukko on todennäköisesti luopumassa aikeistaan ensi viikon torstain osalta.

Syynä ei ole äkillisesti lisääntynyt luottamus Lindtmania kohtaan, vaan seuraavana päivänä Lahdessa alkava sdp:n puoluekokous.

Jos Lindtman syrjäytettäisiin ryhmäjohtajan paikalta, julkisuutta hallitsisivat puoluekokouksen alkaessa otsikot eduskuntaryhmän sisäisistä välirikoista ja tulehtuneista henkilösuhteista.

Puheenjohtajakilpailu Timo HarakanAntti Rinteen ja Tytti Tuppuraisen johdolla on edennyt julkisuudessa sivistyneissä merkeissä, eikä avointa ruusujen sotaa ole nähty. Monet demarit ovat huokaisseet helpotuksesta, kun repivältä vastakkainasettelulta on vältytty.

Vaikka Lindtman on saamassa jatkoajan tehtävässään, hänen asemansa ryhmäjohtajana ei ole turvattu eikä vakaa.

Iso osa eduskuntaryhmästä odottaa Lindtmanilta aiempaa tasapuolisempaa ja kuuntelevampaa johtajuutta.

Lindtmanin vaihtamista valmistelleiden kansanedustajien mukaan tyytymättömyys nykyistä ryhmäjohtajaa kohtaan on kasvanut vähitellen, mutta vaihtamiseen johtaneena lopullisena syynä olisi ollut niin sanottu listakohu.

Lokakuun lopulla Helsingin Sanomat uutisoi Lindtmanin laatineen eduskunnan puhemiehistölle nimilistoja siitä, keille sdp:n kansanedustajille olisi hyvä jakaa puheenvuoroja eduskunnan kyselytunnilla.

Asian paljastuminen järkytti syvästi useita demarikansanedustajia, jotka eivät olleet olleet tietoisia listakäytännöstä.

Lindtman välitti nimilistat kansanedustaja Tuula Haataiselle, joka tulosti ne sdp:n ryhmäkansliassa ja kiikutti eduskunnan puhemiehistölle. Tiettävästi asia paljastui, kun puhemiehistöstä alettiin kysellä listoista niistä tietämättömiltä sosiaalidemokraateilta.

Lännen Median tietojen mukaan kyseessä oli aito ja sattuman kautta syntynyt kohu, eikä niinkään harkittu operaatio Lindtmania vastaan.

Listakohun jälkeen eduskuntaryhmä nosti Krista Kiurun valtiovarainvaliokuntaryhmänsä vetäjäksi. Lindtman olisi halunnut Pia Viitasen jatkavan tehtävässä, mutta tämä hävisi ryhmässä käydyn äänestyksen Kiurulle 9–18.

Vastaavalla eduskuntaryhmän enemmistöllä olisi ollut Lännen Median tietojen mukaan valmius äänestää Lindtman pois ryhmäjohtajan paikalta ensi viikolla, mutta puolueessa on nyt voittamassa halu rauhoittaa sisäinen tilanne siten, että Lindtman saa jatkaa.

Vaikka Lindtman on pelastamassa asemansa, useat demarit arvioivat eduskuntaryhmän puheenjohtajan olevan kevään ajan eräänlaisella koeajalla. Jos ryhmän sisäinen ilmapiiri ei parane, Lindtman todennäköisesti korvataan jossain vaiheessa tunnetulla naiskansanedustajalla.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajuus ei ole sukupuolikysymys, mutta koska puolueen puheenjohtaja Rinne todennäköisesti valitaan Lahdessa jatkokaudelle, sdp:ssä kasvaa sisäinen paine saada puolueen naisia näkyville paikoille.

Sdp:n kansanedustajista on naisia 22 ja miehiä 13.

Tuoreimmassa HS-gallupissa sdp oli selvästi suurin puolue 21,7 prosentin kannatuksellaan. Ero keskustaan (19,9 %) oli lähes 2 prosenttiyksikköä. Vallitsevassa kannatustilanteessa sdp:ssä halutaan välttää riitelyä, mikä osaltaan turvaa kolauksen saaneen Lindtmanin asemaa puolueessa. LM-HäSa