fbpx
Uutiset

Antti Pennasesta HPK:n uusi päävalmentaja

Hämeenlinnalaisille jääkiekon ystäville tuttu mies Antti Pennanen, 36, on HPK:n liigajoukkueen seuraava päävalmentaja. Mikkelin Jukureita tällä hetkellä valmentava Pennanen on tehnyt HPK:n kanssa kolmen vuoden sopimuksen.

Pennanen aloittaa HPK:n organisaatiossa ensi keväänä. HPK ilmoitti keskiviikkona, ettei se käytä nykyisen päävalmentajan Pasi Arvosen optiota ensi kaudesta.

Antti Pennanen on valmentanut aikaisemminkin HPK:ssa. Hän luotsasi kahden kauden ajan HPK:n B-junioreita ja sen jälkeen kahden kauden ajan seuran A-junioreita. Kerhon B-nuoret ylsivät Pennasen johdolla SM-hopealle.

HPK:n jälkeen Pennanen työskenteli HIFK:ssa ja KalPassa apuvalmentajana. Mikkelin Jukureiden Mestiksen joukkuetta hän valmentaa nyt kolmatta kauttaan. Jukurit voitti viime kaudella Mestiksen ja ansaitsi paikan Liigaan.

Pennaselle Kerhoon palaaminen on merkittävä virstanpylväs valmentajauralla. Ensi kaudella hän nimittäin valmentaa ensimmäistä kertaa liigaseuraa päävalmentajan pestillä.

– Tästä on ollut puhetta jo aiemminkin, mutta nyt se toteutuu erittäin hyvällä hetkellä. Vuodet muissa organisaatioissa ja huipputekijöiden kanssa ovat tehneet minusta paremman valmentajan, ja nyt minulla on enemmän annettavaa Kerhollekin. Uskon, että maailmalta palaa monipuolisempi Pennanen. HPK on myös iso juttu elämässäni, sillä ennätin olla seuran riveissä ennen HIFK:hon siirtymistäni kuudentoista vuoden ajan, Pennanen pohtii.

Uusi päävalmentaja aloittaa työnsä nöyränä.

– Tutuilla valmentajan opeilla lähden tekemään työtäni. Tärkeitä asioista ovat muun muassa luottamus, intohimo peliin ja oman roolinsa täyttäminen täysillä, luettelee Pennanen.

Pennasen työt HPK:ssa käynnistyvät virallisesti toukokuun ensimmäisenä päivänä. Kerhon menoa hän aikoo seurata siihen saakka vain sivusta.

– Se on tärkeää Jukureille, Kerholle ja minulle. En halua vielä tässä vaiheessa ryhtyä suunnittelemaan ensi kauden kuvioita kovin syvällisesti. Kaikille tahoille pitää antaa työrauha.

– Aloitan työni kesäharjoitusten aikaan, mutta hyvissä ajoin pitää tietenkin valita muu valmennustiimi. Pelaajavalinnoissa olen mukana taustalla jo ennen kesäkauden alkua, Pennanen suunnittelee.

Pennasen sopimus julkaistiin hetkellä, jolloin HPK:lla riittää haasteita Liigassa. Hän kuitenkin muistuttaa, että sarjakautta on takana vasta ensimmäinen kolmannes.

– Aika vähän ollen seurannut tämänvuotisen joukkueen menoa. Porukassa on tietenkin paljon tuttuja pelaajia, joiden esityksiä olen hieman tarkkaillut. Alkukausi on ollut porukalla tahmea, mutta toivotaan, että tulokset paranevat seuraavalla kolmanneksella, Pennanen toivoo.

HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela on tyytyväinen uuteen valmentajasopimukseen.

– Pennanen oli meille ykkösvaihtoehto päävalmentajaksi ja on hienoa saada hämeenlinnalaistaustainen valmentaja HPK:hon. Valmentajakysymys käytiin läpi HPK:n hallituksessa ja strategiamme mukaisesti on tärkeää saada hyvä valmentaja joukkueeseemme pitkäaikaisella sopimuksella. Tämä takaa jatkuvuuden toimintaamme, sanoo Korpela.

Pennanen nähdään Ritariareenassa jo sunnuntaina, sillä mies saapuu Hämeenlinnaan Helsingin MM-kisoihin valmistautuvan 20-vuotiaiden maajoukkueen kanssa. Pennanen kuuluu Jukka Jalosen luotsaaman joukkueen valmentajatiimiin. Suomi pelaa Hämeenlinnassa neljän maan turnauksen ottelunsa Ruotsia vastaan.HäSa

Asiasanat

Menot