Uutiset

Antti Rinne: Kaikki työllisyystoimet tarkasteluun, mutta oikeudenmukaisuudesta huolehdittava

Väistyvän puheenjohtajan Antti Rinteen mielestä hallitusohjelmaan saatuja sdp:n tavoitteita voidaan ainoastaan lykätä aikataulujen osalta.
Sdp:n väistyvä puheenjohtaja Antti Rinne varoitti sdp:tä menettämästä kansalaisten luottamusta syksyn paineissa. Kuva: Arttu Laitala
Sdp:n väistyvä puheenjohtaja Antti Rinne varoitti sdp:tä menettämästä kansalaisten luottamusta syksyn paineissa. Kuva: Arttu Laitala

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne pitää järkevänä tarkastella avoimesti kaikki keinot, jotka keskusteluun tuodaan työllisyyden parantamiseksi.

Se tarkoittaa hänen mielestään sen miettimistä, millaisia vaikutuksia eri keinoilla on paitsi talouden ja työllisyyden, myös yhteiskunnan rakenteiden näkökulmasta.

– Tämän liikkeen tehtävä on huolehtia siitä, että oikeudenmukainen kehitys toteutuu Suomessa, Rinne sanoi sdp:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Helsingissä.

 


”Luottamusta ei vaalita muuten kuin tekemällä ihmisten näkökulmasta oikeudenmukaista politiikkaa.”


Hän piti tärkeänä, että työvoimapalvelut pelaavat siten, että niihin liittyy sekä kannusteita että oikealla tavalla myös velvoittavuutta.

– Ei niin, että ihmiset kokevat, että heitä halveksutaan tai heitä ylenkatsotaan.

Rinne korosti sdp:n laajan ohjelmatyön merkitystä ja piti sitä puolueen luottamuksen palauttamisen ja eduskuntavaalivoiton ytimenä.

– Luottamusta ei vaalita muuten kuin tekemällä ihmisten näkökulmasta oikeudenmukaista politiikkaa.

Rinne sanoi, ettei luottamusta pidä menettää tämän syksyn paineissa, joissa varmasti tulee ristiriitoja työllisyyteen ja talouteen liittyvistä toimista.

– Meidän pitää huolehtia siitä, että sitä ohjelmaa, jota on vuoden 2017 puoluekokouksesta lähtien rakennettu ja joka näyttäytyy hallitusohjelmassa hyvin vahvasti, pitää viedä eteenpäin.

– Jos jotain pitää rukata, se on aikatauluja. Mutta niistä tavoitteista, jotka liittyvät suomalaisen yhteiskunnan kestävään kehitykseen, on pidettävä huolta, ensi viikonloppuna sdp:n puheenjohtajuuden jättävä Rinne evästi.

Lindtman: Kestäviä uudistuksia tarvitaan

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan työllisyyttä parannetaan parhaiten kannustavuutta lisäämällä, koulutukseen ja osaamiseen satsaamalla sekä työllisyyspalveluita parantamalla.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman vaatii budjettiriihessä päätöstä kuntien yhteisöveron jako-osuuden korottamisesta ensi vuodelle. Kuva: Arttu Laitala
Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman vaatii budjettiriihessä päätöstä kuntien yhteisöveron jako-osuuden korottamisesta ensi vuodelle. Kuva: Arttu Laitala

– Hallituksen on tehtävä uudistuksia, jotka parantavat työllisyyttä ja kasvua kestävällä tavalla. Lisäksi tarvitaan kasvua ja työpaikkojen syntyä tukevia investointeja esimerkiksi infraan ja ilmastotoimiin.

Lindtman sanoi, että moni työllisyyttä lisäävä uudistus etenee jo täyttä vauhtia, kuten työllisyyden kuntakokeilu. Samoin oppivelvollisuuden laajentaminen ja maksuton toinen aste etenevät.

– Korona-kriisi ei ole vähentänyt tarvetta pitkällä tähtäimellä työllisyyttä lisääville ja syrjäytymistä vähentäville uudistuksille, vaan päinvastoin lisännyt niiden tarvetta.

Lindtman nosti esille työllisyystoimena myös päivähoitomaksujen alentamisen, joka on hänen mielestään syytä käydä läpi budjettiriihessä.

Lindtmanin mukaan budjettiriihessä on käytävä myös tarkasti kuntien tilanne läpi ja tässä yhteydessä on varmistettava, että elintärkeiden palveluiden resurssit turvataan

– Siksi budjettiriihessä on tehtävä päätös kuntien yhteisöveron jako-osuuden korottamisesta ensi vuodelle. Tämä veroratkaisu yhdessä muiden toimien kanssa toisi helpotusta ensi vuoden kuntabudjettien rakentajille.

Päivän lehti

24.9.2020

Fingerpori

comic