Uutiset

Apteekkari jatkaa Viinivintin tiloissa yrittäjänä

Verkatehtaalla toimineen Viinivintin tiloissa on aloittanut uusi tilausravintola Verka & Sarka, joka tarjoaa myös kokouspalveluja.

Uuden ravintolan yrittäjänä on – ehkä hieman yllättäen – entinen Hattulan apteekkari, nykyinen Oriveden apteekkari Jorma Ahonen.

-Minulla on tietty lukkarinrakkaus ruokaan, syömiseen ja hyvään ruokakulttuuriin. Johdan Hämeenlinnan Gourmet Clubia ja kuuluun pohjoismaiseen viininystävien järjestöön Munskänkarnaan, hän taustoittaa lähtemistään mukaan ravintolabisnekseen.

Ahonen kertoo tehneensä tiloihin kymmenien tuhansien eurojen investoinnit houkutellakseen paitsi yksityisasiakkaita myös erityisesti kokousasiakkaita.

-Pyrimme tarjoamaan laadukkaita koulutustiloja. Olemme hankkineet kaksi interaktiivista älytaulua, jotka ovat ainoat laatuaan Suomessa.

-Meillä on myös Verkatehtaan kanssa hyvää yhteistyötä. Konserteissa ja teatterissa käy kymmeniätuhansia ihmisiä, sieltä varmasti riittää meille asiakaskuntaa. Vaikka tämä kumpuaa harrastuksesta, ihan tosissaan tässä töitä tehdään, Jorma Ahonen kertoo.

Tilauksia jo jonkin verran

Ravintolan markkinointijohtajana toimii Ritva Lauronen. Pari on ollut yhdessä toistakymmentä vuotta.

-Vedin Varamiespalvelua franchising-yrityksenä 13 vuotta. Tuntui, että tämä ravintolabisnes on nyt ihan hyvä juttu, Lauronen kertoo.

Vaikka markkinointi on käynnistynyt varsinaisesti vasta tällä viikolla, tilauksia on Laurosen mukaan ”jonkin verran”.

-Hyvin pitkälti tässä mennään asiakkaiden toiveiden mukaan, eli olemme ehdotuksille avoimia siitä, mitä tiloissa voi järjestää.

Yritykseen on palkattu keittiöemäntä, ja tilausiltoina käytetään väliaikaista tarjoiluhenkilökuntaa.

Jorma Ahonen osti Viinivintin liiketoiminnan toukokuussa. Viinivintti oli keskittynyt niin ikään kokouspalveluihin, mutta myös viinien varastointipalveluun.

Viinivintin toimitusjohtajana toimi entinen kaupunginvaltuutettu Pekko Oksanen, joka omisti yrityksen puoliksi.

Oksanen jatkaa kuitenkin Ritva Laurosen mukaan omistamansa viinien maahantuontiyrityksen Artevino oy:n toimintaa. Tullihallitus haki velkojan ominaisuudessa Artevinoa konkurssiin vuonna 2010. Lisäksi Viinivintillä on ollut rekisterissään maksuhäiriömerkintöjä tuolloin tilittämättömien veronpidätysten ja arvonlisäverojen vuoksi.

Pekko Oksanen on kansanedustaja Tarja Filatovin (sd.) puoliso. (HäSa)