Uutiset

Arjen vaikeita valintoja

Hämeenlinnassa on osin yksityistetty perusterveydenhuolto. Yksityinen, liikevoittoa tavoitteleva yritys tuottaa osan lääkäripäivystyksistä. Päätöksen järkevyyttä on vielä vaikea arvioida, koska alkuvaikeudet ovat vielä voittamatta. Potilaalle lienee sama, löytyykö parannus vaivaan keikkalääkäriltä vai virkalääkäriltä, vaan tärkeintä ovat palvelun laatu, turvallisuus ja kustannukset.

Voiko yksityinen yritys tuottaa saman palvelun edullisemmin kuin kunta? Jos näin on, niin julkisen sektorin johtamisessa ja organisoinnissa ei ole kaikki kohdallaan. Senhän tarvitsee tuottaa vain laadukkaat palvelut, ei voittoa. Keikkalääkäreihin joudumme varmaankin tottumaan, mutta toivottavasti seuraava askel ei ole keikkaopettajat.

Yksityisissä palveluissa haasteellisinta on pitkän aikavälin kustannusten hallinta. Eräässä suuressa terveydenhuollon kuntayhtymässä omana työnä tuotettujen palvelujen kustannukset nousivat vuoden aikana 2-3 prosenttia. Ulkoa ostettujen palvelujen kustannukset nousivat samaan aikaan 6-7 prosenttia.

Palvelujen yksityistämisessä pitää muistaa kuntien eläkevastuut. Kuntien eläkkeiden rahoitus perustuu myös nykyisiltä työntekijöiltä perittäviin maksuihin. Yksityistämällä nyt olemme pakotetut yksityistämään tulevaisuudessa, koska julkiset palvelut tulevat kalliimmiksi rankemman eläkevastuun vuoksi.

Joskus tuntuu, että Hämeenlinna ja koko seutukunta elävät tai kuolevat huippu-urheilun tahdissa. Jääkiekkokauden alku on ollut suurta juhlaa ja moni odottaa FC Hämeenlinnan nousevan takaisin korkeimmalle sarjatasolle.

Huippu-urheilu on liiketoimintaa ja tarvitsee menestyäkseen asianmukaiset tilat. Voisiko hyvin menestyvien seurojen rinnalle kehittää menestyvän hallibisneksen, jossa huippu- ja harrastajaurheilun kustannukset erottuisivat selkeämmin?

Näin on tehty monissa muissa kaupungeissa. Siinä voisi olla kertarysäyksen paikka ainaisen kitinän sijaan. Järjestely turvaisi esimerkiksi jää- ja jalkapallohallin järkevän kehittämisen ilman, että kaupungin kukkarolla pitäisi käydä. Kaupunki vastaisi juniorien sekä muiden harrastajien vuoroista ja urheilubisnes huippujoukkueiden edellytyksistä.

Hämeenlinnan teatterille haetaan uutta johtajaa. Tähtäimessä on renessanssinero, joka hallitsee paitsi teatteritaiteen teorian ja käytännön niin talousasiat ja henkilöstöjohtamisen täydellisesti. Kaupunki on asettanut riman korkealle, mutta tällä kertaa se taitaa jäädä ylittämättä.

Suomessa sanotaan olevan yksi taiteilija, joka on onnistuneesti yhdistänyt taiteen ja bisneksen. Hän on Juhani Palmu, joka ei ole hakijoiden joukossa.

Hämeenlinnan teatterin ongelmat eivät ole taiteellisia vaan taloudellisia. Niiden uusiutumisen välttämiseksi tarvitsemme tarkan talousnaisen tai -miehen.