Uutiset

Arkielämän uskoa ei hyllytetä

Jukka Nieminen, 53, erosi luterilaisesta kirkosta 1983. Ero ei suinkaan johtunut kirkosta vaan siitä, että Nieminen tuli uskoon lauantaina 6. elokuuta helluntaiseurakunnan kerhohuoneessa Raumalla. Siitä paikasta hän päätti liittyä seurakuntaan ja oli heti maanantaina seurakunnan rukoushuoneen rakennustalkoissa.

Nykyään Nieminen on Hämeenlinnan helluntaiseurakunta Saalemin vt. pastori.

Usko ei riitä

850.-juhlavuotta viettävässä Suomen luterilaisessa kirkossa näkee harvemmin yhtä räväkkää toimintaa kuin Niemisen jääminen heti seurakunnan vapaaehtoistyöhön.

Hämeenlinnalaisen teologian tohtori, tutkija Marjo-Riitta Antikaisen mukaan luterilaisilla on vamma.

– Tavalliset ihmiset eivät tohdi ajatella, että oma on usko on riittävä.

Uskon riittämättömyys on esteenä sille, ettei seurakunnan toimintaan lähdetä yhtä innokkaasti kuin vapaissa seurakunnissa.

– Olisi hyvä, että pienemmällä sisäisellä varmuudella uskallettaisiin lähteä seurakuntaan mukaan, sanoo tutkijan aviomies ja pappi Juha Antikainen.

Hämeenlinna-Vanajan seurakuntalainen Jouko Kangasmaa on kuitenkin sitä mieltä, että seurakunnan toiminnassa voi olla monella tapaa mukana.

– Kaikki työ ei välttämättä näy ulospäin. Esimerkiksi lähetystyön tukeminen tai läheisen ihmisen tukeminen ja kuunteleminen.

Yhteisöllinen uskonnollisuus murtuu

850 vuodessa seurakuntalaisten rooli on muuttunut aktiivisemmaksi luterilaisessa kirkossa.

– Yhteisölliseen uskonnollisuuteen alkoi tulla murtumia 1600-luvun lopulla, kun syntyi pietismi eli valtio- ja kirkkokuntarajat ylittävä uskonnollinen uudistusliike, Marjo-Riitta Antikainen kertoo.

Pietismi pyrki uskon syventämiseen yksilön kääntymisen kautta.

– Pietismin myötä uskonnollisuudesta tuli erikoisten ilmiöiden näyttämö. Monet saivat uskonnollisia herätyksiä ja naisetkin ryhtyivät pitämään herätyspuheita.

Antikaisen mukaan ennen pietismiä kirkollinen uskonnollisuus oli murtumaton, koska jumalanpalvelukset eivät olleet arkielämästä erillisiä. Kirkossa kuultiin perunanistutusohjeet ja Jumalan sana. Kirkonmäkijulkisuuteen kuului sekä maallinen että hengellinen ulottuvuus.

– Se vahvisti yhteisöllisyyttä. Silloin asioista ajateltiin samalla tavalla. Yhteisöllisyyttä ei koettu ahdistavaksi, vaan kirkko loi turvallisuutta.

Herätysliikkeet muuttivat valtionkirkkoa. Jo 1700-luvulla alkoi syntyä yksittäisiä herätyksiä ja 1800-luvulla
kansanherätyksistä kehittyi järjestäytyneitä herätysliikkeitä.

– Silloin seurakuntalaisille avautui tilaa toimia ja osallistua uskonnolliseen keskusteluun. Sitä ennen seurakuntalainen kuunteli, mitä ylhäältä sanottiin.

Vaikka pietismiä aluksi vastustettiin, kirkon kannalta se oli positiivinen asia, sillä se lisäsi uskonnollista kiinnostusta.

– Toisaalta herätysten tapa määritellä synti ja uskovana olemisen tapa etäännyttivät monia uskonkysymyksistä, Antikainen muistuttaa.

Samaan aikaan 1800-luvun lopulla myös kirkon asema muuttui, kun yhteiskunta kehittyi. Sanomalehdistön ja kunnallisen itsehallinnon kehittyminen vähensivät kirkon roolia tiedonvälittäjänä.

Suomeen tuli uskonnonvapaus vuonna 1923.

Oma aktiivisuus saa muut liikkeelle

Jouko Kangasmaa, 53, sanoo, että luterilaisessa kirkossa on totuttu elämään verovaroin ja odotetaan valmista tarjottavaa.

Kangasmaa on kuitenkin lähtenyt mukaan seurakunnan toimintaan myös itse tehden. Hän tuli uskoon 16-vuotiaana ilman suurempia mullistuksia.

– Usein unohdetaan, että omalla aktiivisuudella saa yleensä liikkeelle ihmisiä ja voi vaikuttaa siihen, mitä kirkko tarjoaa.

Kangasmaa myöntää, että joskus tuntuu, että oma usko ei riitä.

– Kuvittelin, etten voisi ikinä vetää piiriä, koska en tunne Raamattua tarpeeksi hyvin ja muutenkin pitäisi olla parempi ihminen.

Nyt Kangasmaa on jo toista vuotta raamattupiirin vetäjänä.
Jukka Nieminen kertoo, että hänelle on ollut uskoon tulostaan lähtien selvää, että hän haluaa tehdä hengellisen kodin eteen töitä. Vapaissa suunnissa seurakuntalaisten panos on myös sen vuoksi tärkeää, että kirkot toimivat vapaaehtoisvoimin.

Niemisen mukaan 25 vuodessa on tapahtunut suuri muutos. Kun Niemisen sisarukset kuulivat, että hän liittyi helluntaiseurakuntaan, he eivät riemuinneet asiasta.

– Veli oli käynyt ovellani, repinyt norttiaskin halki ja kirjoittanut valkoiselle puolelle: mitäs sinulle on tapahtunut? Ota nopeasti yhteyttä.

Katto korkealla, seinät leveällä

Millainen usko sitten riittää?

Marjo-Riitta Antikaisen mukaan luterilaisella kirkolla ei nykyään ole selkeää mallia, millainen seurakuntalaisen pitää olla. Pietismissä seurakuntalainen määriteltiin tarkkaan.

Antikaisen mukaan on selvästi huomattavissa, että pienemmät vapaat liikkeet tarjoavat tiiviimmän uskovien yhteisön kuin luterilainen kirkko.

-Luterilaisen kirkon sisällä on pieniä yhteisöjä, mutta se haluaa olla kansan kirkko. Katto on korkealla ja seinät leveällä. Toki henkilökohtaisen uskon löytämistä pidetään tärkeänä.

Juha Antikaisen mukaan on ihan hyvä, jos seurakuntalainen saa turvansa joulukirkosta tai hädän hetkellä löytää kirkosta turvaa.

– Tärkeää kuitenkin on, että usko voisi näkyä arjen asioissa esimerkiksi vastuuna luonnosta.

Jouko Kangasmaa on samoilla linjoilla.

– Olisi hyvä, että usko näkyisi esimerkiksi arkipäivän keskusteluissa ja valinnoissa.

Helluntaiseurakunnan Jukka Nieminen puhuu sateenvarjouskovaisista. Ilmiö on tullut näkyviin isojen katastrofien yhteydessä.

-Sateenvarjo otetaan esiin, kun halutaan päästä turvaan. Kun taas paistaa, varjoa ei tarvita. Mielestäni uskon pitäisi näkyä arkielämän keskellä.

Oppi jää, mutta toiminta muuttuu

Kun seurakuntalaisen rooli kirkon toiminnassa on väljentynyt ja monipuolistunut, samaan aikaan tapahtuu liikehdintää yli kirkkokuntarajojen.

Niemisen mukaan luterilaisen kirkon tilaisuudet ovat muuttuneet. Tällä hän tarkoittaa erityisesti karismaattisia tilaisuuksia ja rukousiltoja.

– Kun laitan kansankirkon tilaisuudessa silmät kiinni, en voi tietää, olenko Saalemin vai luterilaisen kirkon tilaisuudessa.

– Niin, nykyään ei kauhistella, jos joku käy vaikkapa vapaan suunnan tilaisuuksissa. Kristittyjä on muuallakin kuin luterilaisissa seurakunnissa, Kangasmaa tietää.

Pappi Juha Antikaisen mukaan ympäristön muuttuessa luterilainen kirkko ei voi jatkaa samoja toimintamalleja. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oppi muuttuisi.

– Luterilaisessa kirkossa pieni ja äänekäs ryhmä väittää, että oppi on muuttunut. Suurin osa on kuitenkin toista mieltä, Marjo-Riitta Antikainen sanoo.

-Niin, kirkossa on palattu pohtimaan sitä, mitä Luther todella sanoi, Juha säestää.

Pietismi

– Valtio- ja kirkkokuntarajat ylittävä uskonnollinen uudistusliike. Pyrki uskonnollisen elämän syventämiseen yksilön kääntymisen kautta.
– Syntyi 1600-luvulla, jolloin sitä pidettiin harhaoppisuutena.
– 1700-luvulla yksittäisiä herätysliikkeitä.
– Pietismiä pidettiin uhkana valtionkirkolle 1800-luvun puoliväliin asti. Sen jälkeen se hyväksyttiin, koska se avasi myös seurakuntalaisille tapoja toimia.
– Noin 1850 jälkeen syntyi laajoja herätysliikkeitä.
– Uskonnonvapaus 1923, jolloin vapaakirkollinen herätys erkanee omaksi kirkkokunnakseen.