Uutiset

Armeijan harmaisiin hypätään hyvällä mielellä

Parolannummella kävi maanantaina kova kuhina, kun uusi erä alokkaita saapui ilmoittautumaan palvelukseen. Parolannummella palveluksen aloitti reilut 1 200 alokasta, joista noin kaksikymmentä oli naisia.

Hämeenlinnalaiset Niklas Katila ja Markus Yrjänä saapuivat varuskuntaan iloisin mielin.

-Hyvillä fiiliksillä täällä ollaan. Vuoden palvelusaikaa lähdemme varmaan tavoittelemaan, Yrjänä sanoo.

Keskustelua herättänyt neljän kuukauden palvelusaika on Yrjänän mielestä aivan liian lyhyt. Katila puolestaan suhtautuu ehdotukseen suopeammin.

-Se riippuu ihan elämäntilanteesta. Jos esimerkiksi opiskelut ovat kriittisessä vaiheessa tai perhe on jo perustettu, voisi tuo neljä kuukautta olla mukavampi vaihtoehto, Katila pohtii.

Tuleva aika armeijan harmaissa ei nuoria miehiä juuri jännitä. Yrjänä ja Katila ovat omien sanojensa mukaan sen verran hyvässä kunnossa, etteivät fyysiset haasteetkaan pelota.

-Tuskin täällä kunto kuitenkaan laskemaan pääsee, päinvastoin, Yrjänä sanoo.

Kaverit pelottelivat naisalokasta

Eveliina Pääkkönen kävelee jännityksestään huolimatta miehiä täynnä olevassa salissa varmoin askelin.

-Kyllähän se vähän jännittää, kun ei tiedä mitä tuleman pitää, Pääkkönen sanoo.

Armeijaan lähtö on ollut nuoren naisen mielessä jo pitkään. Kaverit ovat pelotelleet vuoden palvelusta toivovaa Pääkköstä tarinoilla siitä kuinka paljon rankempaa naisilla on palveluksessa. Ystävien tarinat eivät hänen innostustaan kuitenkaan lannista.

Neljän kuukauden palvelus olisi Pääkkösen mielestä tervetullut uudistus.

-Palveluksessa on niin paljon turhaa aikaa ja odottelua, että sitä voisi ihan hyvin lyhentää, Pääkkönen sanoo. (HäSa)