Uutiset

Armi Ratiasta kasvoi selviytyjä

Marimekon perustaja ja äiti Armi Ratia (1912-1979) oli oman aikansa lööppikuningatar ja yritysmaailman outo lintu, jonka värikästä elämää suomalaiset seurasivat henkeään pidättäen.

Oli yhdentekevää, että osa jutuista oli Armin itsensä luomaa satua, jolla ei ollut totuuden kanssa mitään tekemistä. Omassa Marimaailmassaan Armi heilutti tahtipuikkoa ja muut tottelivat, mutta kun kapellimestari väsyi, tarttui media tahtipuikkoon.

Hämeenlinnalainen kirjailija Marja-Leena Parkkinen on elänyt Armi Ratian kanssa yli kaksi vuotta. Hän on syntynyt, itkenyt, juhlinut, kärsinyt, kuohunut ja kuollut Armina – tai ainakin sinä naisena, josta hän piirsi tekstillään kuvaa. Armi itse kuoli liian aikaisin ehtiäkseen kuvaksi asti.

Parkkisen juuri valmistunut henkilökuva Love Armi ei tee Armi Ratiasta kiiltokuvaa, vaan lihaa ja verta. Kirja julkaistaan reilun viikon kuluttua.

– Armi Ratia oli valtavan lujatahtoinen nainen, jonka tahto voitti aina hänelle ominaisen ujouden. Hän halusi olla tasa-arvoinen ja tulla nähdyksi ihmisenä, ei vain naisena. Armi eli kuitenkin aikaa, jolloin vahva, luova ja itsenäinen nainen oli outo ilmestys. Hän oli yksinkertaisesti aikaansa edellä, Parkkinen miettii.

Marimekossa Armi Ratia halusi vapauttaa naisen. Vaatteet saivat peittää naisen komeasti. Mahdollisen seksinhän asuun ei tuo kangas, vaan ihminen sen sisällä.

Karjalaistyttö kompastui arkeen

Armi Ratia oli omaa sukuaan Airaksinen, viisilapsisen kyläkauppiaan esikoinen rajan taakse jääneestä pienestä Pälkjärven kylästä. Yhdeksän vuotta miestään vanhempi opettajaäiti Hilma edusti tyttärelleen koko tämän elämän ihanneäitiä. Matti-isä oli pikkutarkka ja saita, mutta puuhamies ja täynnä ihanteita.

Perhe muutti vuonna 1926 merelliseen Karjalaan, Koivistolle, leveämmän leivän ja lasten koulutuksen vuoksi. Unelmat murenivat, kun isän yritys meni vararikkoon. Konkurssi jätti Armi Ratiaan jäytävän vararikon pelon, joka hellitti vasta, kun Marimekko listautui pörssiin hieman yli neljä vuosikymmentä myöhemmin.

– Armi häpesi isänsä itaruutta, mutta ei polttanut tupakkaa, koska se oli liian kallista. Hän sammutti valoja ehtimiseen, vaikka samaan aikaan vieressä seisoi helikopteri häntä varten.

Armi Airaksinen meni miniäksi merikapteenisukuun ja avioitui vastavalmistuneen upseerin Viljo Ratian kanssa. Aviomies oli tasaisuudessaan häilyväisen ja taiteellisen vaimonsa täydellinen vastakohta. Liitto kesti 30 vuotta suurista vaikeuksista huolimatta.

– Armi oli koko elämänsä kiinnostunut vahvoista miehistä, heikkona titteleihin ja univormuihin. Arkea ei Armin rakkaus välttämättä kestänyt.

Sota oli räjäyttänyt Armi Ratian lapsuudenperheen: hän menetti peräkkäisinä vuosina kaksi veljeään ja sodan loppuvaiheessa kaatui myös sisaren mies, kolmas veli kuoli 50-luvun alussa.
Kaikki entinen jäi sodan jalkoihin.

Ratian perheen elämää väritti vanhempien yritys selviytyä jaloilleen. Oli kanalaa, korvikekorttikoteloa ja mattokutomo ja kaikkea siltä väliltä. Kolmen lapsen äidin, Armi Ratian, naisen elämä oli päivästä toiseen tarpomista.

– 40-luvun lopussa Armi Ratia romahti ensimmäisen kerran henkisesti. Hänen selviytymiskeinonaan oli katsoa tiukasti eteenpäin ja unohtaa menneet. Tietämättään hän teki näin omalle sielulleen vahinkoa, jota ei kyennyt koskaan korjaamaan.
Hän yksinkertaisesti raivasi unelmillaan tietään eteenpäin ja matkusti karkuun arkea, vaikka etsi aina kotia. Ilman sitä levottomuutta ei olisi Marimekkoa.

Ratian perhe osti Bökarsin uudeksi koti-Karjalakseen ja rauhan majaksi, mutta lopulta Bökarsista oli rauha kaukana. Siellä järjestetyt juhlat ja kestitykset olivat vertaansa vailla. Bökarsia käytti myös Suomen valtio pr-tarkoituksissa.

Toisenlainen yritysjohtaja

Armi Ratia halusi kirjailijaksi, mutta valmistui lopulta tekstiilisuunnittelijaksi Taideteollisuuskeskuskoulusta. Jo 23-vuotiaana hänellä oli oma kutomo Viipurissa. Sodan aikana hän meni copywriteriksi mainostoimisto Erva-Latvalaan, josta hän 40-luvun lopussa sai kuitenkin potkut liian omapäisenä.

– Armi työskenteli poikkeuksellisesti ja teki myös poikkeuksellisen paljon tulosta. Häntä ei katsottu hyvällä, sillä eihän ollut sopivaa, että nainen haki asiakkaita jalkautumalla kadulle. Armi oli suoran toiminnan ihminen.

Ratian perheen elämä sai uuden suunnan vuonna 1951, kun Marimekko monen mutkan kautta syntyi. Marimekon nousu alkoi 50-luvun lopussa ja vähitelleen Armi Ratian kasvot tunnettiin kaikkialla maassa.

Marimekossa Armi Ratiasta kasvoi intohimoinen äiti, joka loi todeksi kokonaisen elämäntavan, marimekkomaailman. Hän sai hyvällä vainullaan rinnalleen loistavat työntekijät.

– Armi Ratialla oli poikkeuksellinen kyky vainuta ihmisestä, oliko tämä oikea ihminen firmaan, aito marityttö tai -poika. Suunnittelijoilleen hän antoi vapaat kädet ja osasi innostaa ihmiset tekemään parhaansa. Hän loi hyvän yhteishengen.

Helppo johtaja Armi Ratia ei ollut, sillä hänellä oli aina tunteet vahvasti mukana. Hän rakasti ja vihasi, jakeli surutta potkuja, jotka peruutti hetken päästä. Työntekijät sitoutuivat häneen vahvasti ja rakastivat värikästä Vanhaa Äitiään.

Mitä kovempaa Marimekolla meni Suomessa ja Suomen rajojen ulkopuolella, sitä kovempaa meni myös Armi Ratialla. Avioliitto hajosi, rakkaudet tulivat ja menivät ja pullo kallistui yhä ahkerammin. Alkoholi oli Armi Ratian turva surussa ja jakaja ilossa. Lehdet mässäilivät erityisen suurella mielenkiinnolla muun muassa Armi Ratian ja Urho Kekkosen suhdetta.

– Lehdistö oli voimakkaasti viemässä Marimekkoa maailmalle, eikä se olisi onnistunut ilman mediaa. Lehtiä kuitenkin myös myytiin Armi Ratialla. Armi pyöritteli toimittajia mielensä mukaan, mutta loppujen lopuksi kävi päinvastoin. Armi itsekään ei tiennyt missä mentiin, mutta teki siitäkin mainostempun.

Armi Ratia kuoli vuonna 1979. Vielä kuolinvuoteellaan hän pursui tulevaisuudensuunnitelmia.

– Armi kuoli, mutta hänen henkensä elää. Hän herättää edelleen suuria tunteita.

Rakas, raskas Armi

Ajatuksen Armi Ratia-kirjan tekemisestä esitti Ristomatti Ratia jo kolme vuotta sitten, kun Marja-Leena Parkkisen ja Ratian ensimmäinen yhteisponnistus, Paha poika, valmistui. Oli tarkoitus kerätä kokoon Armin kirjeet, Parkkinen ei idealle lämmennyt.

– Mutta sitten Ristomatti kantoi minulle kasan kuvia ja Armi alkoi elää mielessäni. Jo kesällä tein muistiinpanoja Armin elämästä oviin kiinnittämilleni suurille tapettirullille. Oli hirveä helle, mutta Armi vaivasi mieltäni. Lopulta allekirjoititin syksyllä julkaisusopimuksen Otavalle.

Lopulta kirjan kirjoittaminen jäi yksin Parkkiselle ja Ristomatti Ratian vastuulle jäi kirjan kuvitus ja kansi.

– Marimekosta on tehty jo historioita ja Armistakin elämäkerta. En halunnut tehdä historiaa historian päälle, vaan halusin nähdä Armi Ratian ihmisenä. Esimerkiksi hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan ei ole kirjoitettu. Kiiltokuvaa en halunnut tehdä, eikä sitä olisi halunnut Armikaan.

Poikkeuksellisen työlään kirjan kirjoittamisesta teki materiaalin runsaus. Parkkinen haastatteli kymmenittäin Armi Ratian sukulaisia, alaisia ja ystäviä. Lisäksi hän kahlasi läpi jäljelle jääneen kirjeenvaihdon ja muun muassa Armin sisaren päiväkirjat.

-Armi Ratia oli hävittänyt paljon taustaansa ja se hankaloitti työtäni. Sain kuitenkin kerätyksi aineistoa enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi mursin jalkani vuosi sitten, sillä se pakotti keskittymään kirjoittamiseen.

Oman aikansa lapsi

Parkkinen päätyi kirjoittamaan henkilökuvan minä-muodossa, mikä osoittautui hyväksi, mutta henkisesti raskaaksi ratkaisuksi. Kirja ja sen päähenkilö ryömivät liiankin lähelle öisin kirjoittanutta kirjailijaa.

– Aloin ymmärtää Armi Ratiaa osana 1900-luvun historiaa. Armin elämä oli rankkaa, mutta sitä se oli sodanjälkeisessä Suomessa kaikille. Omat vanhempani ovat syntyneet vuosisadan alussa, eikä minun ollut vaikeata hypätä toisen kauppiaantyttären kenkiin. Käytin varmasti omaa lapsuuttani kuvatessani Armin elämää. Kirjoittaminen oli vuoropuhelua.

Kirjailija sai ajatuksen kirjan lopusta ja alusta jo vuotta ennen varsinaisen kirjoittamisen aloittamista.

– Kirjoittaminen oli työlästä, koska sen rytmin saneli minun mielestäni Armi itse. Väkisin en voinut tehdä mitään. Henkilökuvan tekeminen ei voi olla mikään koko totuus ihmisestä, vaan se on likiarvo ja kuva, vaikka kuinka pyrkisi olemaan uskollinen totuudelle. Nöyrtymään työ laittoi.

Vie aikaa ennen kuin Armi Ratia päästää Malla Parkkisen lopullisesti otteestaan, mutta nyt seiniltä ovat sentään hävinneet Airaksisten perhevalokuvat. Vain yksi kasvokuva ei suostu irtoamaan tapetista.

– Olen vanhentunut tätä kirjaa kirjoittaessani vuosia. Nyt on sellainen olo, etten koskaan enää aloita uudestaan näin raskasta projektia. Näin olen sanonut kyllä aiemminkin, vaikka uusi projekti on salaa jo muhinut mielessäni. Niin on nytkin.
Ikävä minun on vielä Armia ja näen yhä unta hänestä.